Viiden vuoden lintupäiväkirja on turhan painava retkelle mukaan otettavaksi, mutta on oiva vieminen luonnosta kiinnostuneille.
Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.
Arktiset Aromit ry ja Marttaliitto ovat jälleen valinneet vuoden luonnontuotteet marjojen, sienten ja yrttien joukosta.
Merestä maaksi -teos digitoidaan e-kirjaksi.
Suomessa pesivien lintulajien muutto alkaa jo kesällä, kun muun muassa mustaviklon naaraat lähtevät muutolle kesäkuussa. Myös monien sorsien koiraat kerääntyvät parviksi toimitettuaan biologisen tehtävänsä.
Lumoprojekti kutsuu kaikkia työhön lähiluonnon puolesta
Naantali sai uuden merimetsoyhdyskunnan, Uudenkaupungin kanta pieneni. Maskussa merimetsoja on häiritty kesän aikana laittomasti
Vakka-Suomen Sanomat