Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö on valmistunut. Valtiovarainvaliokunta on tehnyt budjettiin lisäyksiä, joista muutamat ovat Varsinais-Suomelle suotuisia.
Lasten Kompassicupin neljäs osakilpailu järjestettiin Piikkiön Hadvalan alueella tiistaina. Mukana oli lähes 140 alle 14-vuotiasta lasta huoltajineen.
Uudenkaupungin kaupunki palkkaa Sakunkulman päiväkeskukseen kokoaikaisen ikäihmisten hyvinvointikoordinaattorin elokuun alusta alkaen.
Vehmaan seurakunta on mukana juuri käynnistyneessä Yhdessä tehden -ryhmähankkeessa, ja jakaa aineellisen avun tarvitsijoille maksukortteja.
Artturi Hyvärinen, 16, siirtyy kaudeksi 2023–2024 miesten Divaria pelaavaan Rauman SalBaan. Oikeana laitahyökkääjänä pelaava Hyvärinen on ollut selkeästi lahjakkuus, joka on herättänyt mielenkiintoa useissa organisaatioissa. Viime kaudella Hyvärinen osallistui P17 ja P16 SM-sarjojen runkosarjoissa 43 peliin ja taikoi niissä tehopisteet 77+60.
Viime viikolla oli hyvä juttu Vakka-Suomen Sanomissa Maskun Kurittulan koulun matematiikkahuolista. Perjantaina Vesa Penttilä toteaa, että matematiikka ei kaikkia kiinnosta eikä se ole sellainen oppiaine, jonka taidokasta osaamista kaikilla aloilla tarvittaisiin. Nyt huolestuin lehden kirjoituksesta, kun matematiikan tärkeys tunnustetaan yleisesti. Tosin paljon näkyy matematiikkaa vähätteleviä asenteita.
Wirmon Martat ry järjestää Koko Mynämäki Leipoo -leivoskilpailun. Kaikille avoimen leivoskilpailun tavoite on löytää Mynämäkeen nimikkoleivos. Kilpailuun voivat osallistua niin kotileipurit kuin ammattitaiturit.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.