Jo perinteeksi muodostuneita Lokalahden Pinipajun Maitolaiturimarkkinoita vietetään taas tulevana lauantaina 9.8. kello 11–15. Tapahtuman musiikillisesta annista vastaa kesälokalahtelaisten, pitkän linjan teatteri- ja musiikkialan uran tehneiden Jukka Aaltosen ja Sakari Kivisen muodostama duo Räpylät.
Perinteinen suunnistusseura Suunta-Sepot järjesti avoimen kansallisen Decens-iltapikakilpailu keskimatkoilla Sastamalassa. Kisa on jo vuosia suunnistettu juhannuksen jälkeisellä viikolla arki-iltana.
Nuorten näytelmäkerhon teatteriesitys viihdyttää huhtikuussa Nousiaisissa Tornin valinta -nimikkomarketin hullunkurisella arjella. Marketin kauppias, mannekiinille jutteleva vartija, myyjät sekä omalaatuiset vakioasiakkaat värittävät nuorten ideoiden pohjalta tehtyä näytelmää.
Kun kustavilaisille sisaruksille Meeri Tengströmille, Siiri Anttilalle ja heidän serkkunsa vaimolle Meeri Kordelinille selvisi noin viikko ennen Nuutinpäivää, ettei perinteisiä Nuutintansseja olekaan tulossa, he päättivät järjestää juhlan itse.
Nyt Naantalissa Cafe Akselissa esillä oleva taidenäyttely on vasta Säde Leinosen toinen, mutta nuori taiteilija uskoo näyttelytahdin kiihtyvän tulevaisuudessa. 33-vuotias Leinonen liittyi vuosi sitten Naantalin Taideyhdistykseen ja uskoo tämän auttavan töiden esille saamista tulevaisuudessa. Yhdistyksen nuorimpiin kuuluvalle taiteilijalle löytyi heti myös sopiva rooli yhteisössä.
Pöyhösen pelto Askaisissa on vielä aamun sateiden jäljiltä märkä elokuun toisena lauantaina, kun Askaisten Kurkkumarkkinoilla nostetaan kello 10 Suomen lippu salkoon. Väkeä on saapunut paikalle satapäin heti markkinoiden alettua, ja nopeimmat raahaavat kurkkusäkkejään jo takaisin autoilleen. Paikallisilta löytyy asialle selityskin: Mynämäessä järjestetään samaan aikaan Laurin Markkinat, jonne hätäisimmät jatkavat matkaa heti kurkkuostoksensa tehtyään.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.