Mynämäen alueen riistanhoitoyhdistyksen metsästysseurat tarjosivat tällä viikolla alueensa kuntien ruokapalveluille peuranlihaa riistakeittoa varten.
Edustajiston vaaleissa on ehdokkaana 83 Osuuspankki Lounaisrannikon omistaja-asiakasta. Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa ja OP Lounaisrannikon omistaja-asiakkaat voivat äänestää 4.–17.11.
Perussuomalaiset ja vihreät lähtevät Maskussa kesäkuun kuntavaaleihin tuhdimmalla ehdokaslistalla kuin neljä vuotta sitten. Perussuomalaisilla on kymmenen ehdokasta enemmän kuin viime vaaleissa ja vihreiden listalle on tullut lisämittaa neljän ehdokkaan verran.
Taas on nousiaislaista aihetta oikaisuvaatimuksiin, kunnallisvalituksiin, rikosilmoituksiin ja etenkin Facebookin syväluotauskeskusteluihin. Nyt kunta syyllistyi kuluttajasuojalain vastaisesti yliampuvaan ennakkomainontaan. Kunnan sähkökotisivuilla ennakoitiin, että maanantaina Kalliopohjalla olisi ollut valtuuston sähköinen kokous.
Kotilomunapasta, muna-nauhapasta, munakierrepasta, porkkana-munaspagetti sekä munattomat nokkos-nauhapasta ja tomaatti-basilikanauhapasta. Siinä tuotteita, jotka syntyvät maatilalla Mynämäen Palolaisissa.
Mynämäen terveyskeskuksen uudisrakennuksen urakan lopullinen arvonlisäveroton kokonaissumma oli 4 444 347 euroa eli 2460 euroa per neliö.
Naantalin kaupungin edustajaksi Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksen (Valonia) ohjausryhmään nimettiin kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina ympäristöpäällikkö Saija Kajala.
Vehmaan kunta antaa lausunnon, jonka mukaan Lounais-Suomen poliisilaitoksen suunnitelma supistaa asiakaspalveluaikoja Uudessakaupungissa heikentää palvelujen saatavuutta.
Luukan palvelukeskuksessa Maskussa todettiin mahdollinen joukkoaltistuminen koronavirukselle viime viikolla. Varotoimenpiteenä kaikista asukkaista ja koko henkilökunnasta otettiin seulontatestaukset.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.