Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n vuoden mestariksi 2024 on valittu rakennusinsinööri Ami Laamo. Perusteluna valinnalle oli Hänen toimintansa valtakunnallisestikin merkittävän suojellun rakennetun kulttuuriympäristön kohteen Naantalin Kultarannan vastaavana työnjohtajana toimiminen.
Maskun kunnan kyläyhdistykset yhdistivät voimansa ja loivat tapahtuman, joka innostaa lähiseutumatkailuun. Kyliinvaellus-nimeä kantava rastikierros on sijoitettu Maskun eri osiin ja opettaa knoppitietoa kunnan matkailukohteista. Rasteja voi kiertää omatoimisesti juhannukseen asti.Tänä vuonna Maskun Kyliinvaellus-rastikierros järjestetään toista kertaa. Kierros on Maskun seitsemän kyläyhdistyksen yhteistyöhanke, johon osallistui viime vuonna vajaat 400 matkailijaa. Erilaisia matkailukohteisiin liittyviä arvoituksia sisältävä rastikierros kattaa tänä vuonna 21 kohdetta. Rastien kiertäjä voi halutessaan osallistua myös arvontaan. Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta kertoo juhannukseen asti käynnissä olevasta rastikierroksesta tarkemmin.
Mynämäen valtuusto hyväksyi maanantaina keskustan asemakaavan muutoksen. Tavoitteena on mahdollistaa liike- ja toimistotilojen rakentaminen ja laajentaminen. Kaavamuutos tuo tilaa myös uusille asunnoille.
2.0 km 1) Heinonen Annika 24:57 2) Heinonen Tuomas 29:06 3) Lahdenperä Aada 30:16 4) Paldanius Jorma 30:36 5) Salonen Oiva 31:13 6) Leppänen Mirjami 36:39 7) Hyvärinen Irma 37:22 8) Saarinen Alvar ja Arttu 40:43 9) Rannikko Sauli 40:50 10) Saarenpää Maija 43:26 11) Sankari Elina 44:19 12) Sankari Päivi 44:20 13) Vainio Aatos 47:12 14) Tiura Katariina 58:42 15) Ketola Inka 1:13:15 16) Ketola Eevi 1:13:48 17) Ketola Roni 1:14:12
Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi syyskuun lopussa päätöksen, jolla se kieltää kiinteistönvälitysliike Solid House Oy LKV:n toiminnan 14 vuorokaudeksi.
Uudessakaupungissa oli mahdollisuus pysähtyä viime perjantaina tai maanantaina Varsinais-Suomessa kiertävän Liikkuvan resurssikeskuksen eli neuvonta-auton äärelle. Neuvonta-autosta ikäihmisten ja heidän läheisten on mahdollisuus saada neuvontaa ja palveluohjausta.
Mynämäen Asemanseudun kyläyhdistys kehittää Asmandian virkistys- ja liikunta-alueen biodiversiteettiä rakentamalla ympäristöjä, joissa hyönteiset, linnut ja muut eläimet viihtyvät.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.