Liikenneturvan teettämään kyselyyn vastanneista yli 80 prosenttia tietää, että ohituskielto koskee myös hitaiden ajoneuvojen ohittamista. Silti yli puolet on lähtenyt ohitukseen kieltoalueella, kun edessä on ollut hidas ajoneuvo.
Taina Laiho soitti harmonikkaa ja Katriina Rainio viulua Helsinginrantaan kesäpäivää viettämään tulleiden iloksi.
Roosa Vähätalo
Taivassalon Helsingin uimarannalla pääsi nauttimaan saunasta ja raikastavasta merivedestä, mutta myös kulttuurista ja paikallishistoriasta, kun kunnan ja kyläyhdistyksen yhteinen tapahtumapäivä kokosi väkeä viettämään musiikillista saunapäivää.
Varhan palveluiden ja toimintojen lopettamisista ja supistamisista kerrotaan päivittäin. Kesäisenä perjantai-iltana Mehiläisen lääkäri kertoi vastaanotolla, että Mehiläisen kuvantamispalvelut eivät ole käytössä illalla ja viikonloppuna, pitää siirtyä Tyksin päivystykseen. Ensimmäinen ohje: Mehiläisen lääkäriasemille kannattaa varata aika ainoastaan arkisin aamulla tai päivällä, jotta kaikki oheispalvelut ovat toiminnassa.
Uudenkaupungin kaupunki järjestää yleisötilaisuuden ja paneelikeskustelun keskusta-alueella tapahtuvasta korttelirallista ja sen vaikutuksista. Tilaisuus pidetään kulttuurikeskus Crusellissa keskiviikkona 29.5. kello 17.30–19.
Maskun Palloseura taisteli Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa tiistaina. Taponkedolla vieraillut Ykkösliigajoukkue Salon Palloilijat sai tehdä täyden iltapuhteen jatkopaikkansa eteen.
Varsinais-Suomen senioripiiri vietti kevätkokouspäivää huhtikuussa Mynämäen seurakuntakuntakodissa. Läsnä oli noin 80 senioria piirin kahdestatoista senioriyhdistyksestä. Ohjelmallinen aamupäivä käynnistyi Mynämäen yhdistyksen puheenjohtajan Timo Sunnarin tervetulotoivotuksella, oliko kokousväki Mynämäellä vai Mynämäessä, siinäpä kysymys?
SBS Wirmon ja Porin Karhujen välinen kamppailu paikasta miesten ensi kauden salibandydivarissa päättyi suoraan kahdessa ottelussa porilaisten voittoon.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.