Korihait tasoitti sunnuntai-iltana otteluvoitot 3–3:een vakuuttavalla suorituksella numeroin 90–77 ennätyssuuren kotiyleisön edessä.
Sunnuntaina jatketaan Wintterissä kello 18 alkaen.
Korihait oli käsitellyt lauantaisen murskatappion erinomaisesti ja jättänyt sen taakseen. Tiistai-iltana Wintterissä mentiin taas tasaisten pelien maailmaan.
Kolmas välierä länsirannikon joukkueiden välillä kulki täysin erilaista kaavaa aiempiin verrattuna. Vilpas näytti Korihaille, millaista jälkeä voi tulla kun joukkueen heittopeli on parhaimmillaan.
Vilpas saapui Uuteenkaupunkiin johtoasemassa, ja pelin alussa tuo kovuus tuli ennen kaikkea heiltä. Korihailta kesti aikansa vastata siihen.
Tilanne oli tasan 84–84, kun Vilppaan Teemu Suokkaalla tuli kiire pistää pallo lentoradalle hyökkäysajan umpeutuessa. Petokalan hyvä puolustus ei saanut palkintoa, ja tämän heiton mentyä sisään Korihait ei enää pisteitä tehnyt.
Poikola saapuu Uuteenkaupunkiin kahden vuoden sopimuksella.
Korihait kaatoi Hongan 95–90.
Honka kaatui maanantaina lukemin 88–69.
Pisteet jäivät Espooseen lukemin 105–87.
Tiistai-iltana suurin syy voittoon oli oman joukkueen tasapaino ja vahvuuksien esiin nostaminen.
Vakka-Suomen Sanomat