Viime vuonna Uudessakaupungissa käyttöönotettu ja kauan odotettu monitoimijatalo Wintteri palkittiin eilen valtakunnallisella Vuoden liikuntapaikka -palkinnolla. Vuoden liikuntapaikan valitsee joka vuosi opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaava virkamies. Wintterin saama palkinto oli järjestyksessään 22. palkinto.
Palkinnolla halutaan nostaa esille erikoisosaamista vaativan liikuntapaikkarakentamisen merkitystä, arvoa ja tietoisuutta.
Uudenkaupungin Wintterissä liikuntaharrastusmahdollisuuksia on valtavasti: saman katon alla voi muun muassa uida, palloilla, yleisurheilla, juosta, tanssia tai harrastaa kamppailulajeja. Tuskin monessa Uudenkaupungin kokoisessa kaupungissa tai kunnassa on näin laajasti liikkumismahdollisuuksia samassa paikassa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös avustanut Wintterin rakentamista 1,2 miljoonalla eurolla. Eilen palkinnon Wintterille jakanut opetus- ja kulttuuriministeriön virkamies Mikko Helasvuo mainitsi, että avustuksia myönnetään usein ensisijaisesti liikuntapaikoille, joissa on laajasti eri käyttäjäryhmiä. Painotus on ollut lapsissa ja nuorissa, mutta viime vuosina esiin ovat Helasvuon mukaan tulleet myös muut ikäryhmät.
Etenkin uimahalli, ryhmäliikuntatila ja kuntosali palvelevat Wintterissä aivan kaikenikäisiä kuntoilijoita.
Palkinnon vastaanottanut kaupunginjohtaja Atso Vainio totesi, että vaikka Wintterissä riittää paljon maksamista, on rahoille saatu myös todella hyvä vastine.
Uudenkaupungin valtuustossa keskusteltiin maanantaina vakavasti siitä, että kaupunki on ajautunut ikään kuin krooniseen alijäämään. Tälle vuodelle budjetoitu miljoonan alijäämä on kasvamassa jopa kahteen miljoonaan euroon. Kaupungissa on tehty sopeutuksia, mutta sopeutusta tarvitaan vielä lisää. Alijäämästä huolimatta Wintteri on kaupungille todennäköisesti järkevä tulevaisuusinvestointi.
Jenni Kylänpää