Viime perjantain Vakassa, Rakentaminen ja asuminen -liite mukaan luettuna, oli useampikin kertomus siitä, miten vanha rakennus saa sisälleen uutta elämää, kun sen myynti-ilmoitus osuu oikean ostajan silmiin.
Yksi oli mökkireissulla katsonut vanhaa torppaa usein ohi ajaessaan, ja päätyikin sitten muuttamaan pysyvästi mökkipaikkakunnalleen, kun talo tuli myyntiin.
Toinen etsi tarkoituksella vanhaa taloa, jota olisi saneerattu mahdollisimman vähän, jotta myös turhaa purettavaa olisi mahdollisimman vähän. Siihenkin taloon muutetaan pysyvästi aikanaan, kunhan remontti valmistuu.
Kolmas löysi satavuotiaan saaristolaistuvan, josta tekee itselleen mökkiä. Kuvaavaa eri aikakausien rakennustavoille on, että samassa pihapiirissä olevassa 1970-luvulla rakennetussa saunassa ei ole mitään säästettävää, vaan tilalle kannattaa rakentaa kokonaan uusi.
Neljännessä jutussa 1800-luvun kaupunkitalon piippua ja hormeja kunnostanut muurari kertoo, että täytyy oppia asioita taaksepäin. Vanhoista menetelmistä on kuitenkin vaikea saada oppia ellei ole niin onnekas, että pääsee työskentelemään niitä taitavien mestarien kanssa, kuten jutussa haastateltu muurari.
Asioiden oppiminen taaksepäin voisi olla hyvä monessakin kohtaa. Vanhoja taloja kunnostavat tietävät, että jos perinteisin menetelmin käytetty perinteinen materiaali on pysynyt hyvänä sata vuotta, se ei voi kovinkaan väärin olla, ja uudelleen samaan tapaan tehtynä uskaltaa arvioida kestävän toiset sata vuotta.
Kun eletään ajassa, jossa uuden rakentaminen on kallista ja yhä useamman ulottumattomissa taloudellisesti, pitäisi huolehtia siitä, että vanhan kunnostamiseen uskottaisiin myös rahoituspuolella enemmän.
Joissakin tapauksissa avuksi voi tulla elinvoimakeskuksen kautta haettava rakennusperinnön hoitoavustus, jonka tavoitteena on säilyttää suomalaista rakennusperintöä ja kulttuuriympäristöä jälkipolville. Ensi vuoden avustusten hakuaika on tulossa syksyn aikana.
Sari Honkasalo