Kunnissa järjestettiin viikonloppuna perinteiseen tapaan joulukauden tai joulukadun avaustapahtumia. Jotakin joulun taikaa näissä on, sillä vaikka sää olisi sellainen, jota voisi viheliäiseksikin kutsua, ihmisiä saapuu aina paikalle runsain määrin. Sekään ei välttämättä suuresti vaikuta yleisön määrään, onko ohjelmaa enemmän tai vähemmän.
Samaan tapaan kuin kuntien kesäajan markkinatapahtumat, ovat joulukauden avajaiset se toinen aika vuodesta, jolloin tietää näkevänsä tuttuja ja puolituttuja, joita ei muuten kylillä vastaan kulkisi. Ne ovat erityisiä vetäessään niin lapsiperheitä kuin ikäihmisiä ja kaikkia siltä väliltä. Ihmisiä yhteen kokoavilla tapahtumilla on varmasti osaltaan merkitystä sillekin, miten hyvin paikkakunnalla ylipäätään viihdytään.
Mynämäessä ohjelmaa oli tavallista enemmän, kun perinteisen lukion pihassa tapahtuvan joulukauden avauksen kanssa samana päivänä oli joulutori, ja liikkeet olivat panostaneet jouluisiin näyteikkunoihin. Keskuskadun kausivalaistuksen lisäksi joulutunnelma levittäytyi nyt myös Kirkkokadulle yhteisöllisesti rakennettujen tonttujen myötä.
Sekä jouluikkunat että kadunvarren tontut ovat sikälikin erinomaisia, että niistä on iloa pidemmäksi aikaa ja ne kannustavat kävellen liikkeelle tutkailemaan, mitä kaikkea nähtävää löytyykään.
Kun vuoden synkimpään aikaan saadaan ihmiset tekemään jotakin luovaa yhdessä, ollaan jo vähän onnistuttu selättämään tätä pimeää aikaa. Joulun odotuskin on monella käynnistynyt eri tavalla nyt konkreettisen tekemisen kautta.
Joulunavaustapahtumat ovat paikallaan siksikin, että ne viimeistään muistuttavat siitä, että on vielä muutama viikko aikaa toimia niiden hyväksi, joille joulu on edessä yksinäisenä tai niitä, joilla ei ole varaa joululahjoihin tai -ruokiin. Monenlaisia kampanjoita on eri tahoilla menossa. Osallistua voi esimerkiksi ikäihmisten joulukorttien ja -kukkien sekä lapsiperheiden lahjojen tai jouluruuan hankintaan.
Sari Honkasalo