Varsinais-Suomen hyvinvointialue tiedotti kuluvalla viikolla, että pelastuslaitos ryhtyy arvioimaan sopimuspalokuntaverkoston elinvoimaa ja palvelukykyä, koska nykyistä tiheää verkostoa ei kaikilta osin ole tarkoituksenmukaista ylläpitää.
Arvioinnin kohteena on enintään 13 sopimuspalokunnan, sivuaseman tai puolivakinaisen palokunnan toiminnan edellytykset. Kaikkiaan Varsinais-Suomen alueella on 65 sopimuspalokuntaa, ja lisäksi viidellä paloasemalla puolivakinainen palokunta.
Haja-asutusalueella sopimuspalokunnat eli VPK:t ovat niin sanottuja ensilähdön palokuntia eli niitä, jotka saapuvat onnettomuuspaikalle ensimmäisinä.
Varhan mukaan säästöpotentiaali on rajallinen, mutta kun kokonaisuutta on tarkasteltu, esiin on tullut päällekkäisyyksiä ja kehittämiskohteita.
Arviointiin vaikuttaa pääasiassa se, onko palokunnassa ilmennyt haasteita lähtövalmiudessa ja toiminnan pitkäjänteisessä jatkuvuudessa. Sijaintikin vaikuttaa eli se, onko samalla alueella päällekkäistä toimintaa.
Asukkaille luvataan, että jos joltakin alueelta VPK:n sopimus irtisanotaan, hälytystehtävät hoidetaan jatkossakin palvelutasopäätöksen mukaisessa ajassa, päivittäinen pelastustoiminta ja ensihoito jatkuvat normaalisti, ja että muutokset toteutetaan vaiheittain ja niin, ettei turvallisuus heikkene.
Kun on kyse onnettomuudesta, jossa mitään ei ole enää tehtävissä, avun etäisyydellä ei ole niin suurta merkitystä. Mutta useimmiten on jotakin tehtävissä, jolloin merkitystä on jopa sekunneilla.
Toivottavasti lupaus pitää eikä pelkkä raha puhu, kun päätetään ihmisten elämän jatkumiseen tai päättymiseen liittyvästä turvallisuudesta.
Huomenna lauantaina 22.11. on hyvä tilaisuus tutustua palokuntien toimintaan, kun moni niistä osallistuu valtakunnalliseen Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Vakan alueella ovet ovat avoinna Uudenkaupungin, Pyhämaan, Kalannin, Vehmaan, Mynämäen, Karjalan, Nousiaisten, Lemun, Askaisten, Taivassalon, Kustavin, Naantalin, Merimaskun ja Rymättylän paloasemilla.
Sari Honkasalo