Al­ku­ke­sä 1941 oli läm­min ja kau­nis. Rau­ha­nai­kaa oli tal­vi­so­dan jäl­keen kes­tä­nyt jo tois­ta vuot­ta. Elet­tiin ke­sä­kuun lop­pu­puol­ta, ju­han­nus lä­hes­tyi. So­dan uh­ka lei­jui kui­ten­kin kai­ken ai­kaa maam­me yl­lä. Sil­loin täl­löin ve­nä­läis­ten tie­dus­te­lu­ko­nei­ta liik­kui Suo­men il­ma­ti­las­sa, mut­tei mi­tään hyök­käys­tä ta­pah­tu­nut.

Ju­han­nus­päi­vä­nä kaik­ki kui­ten­kin muut­tui. Sa­ma­nai­kai­ses­ti tie­dus­te­lu­toi­min­ta li­sään­tyi ja pom­mi­tuk­set eri puo­lel­la maa­ta. Tu­rus­sa ko­et­tiin pom­mi­tus heti ju­han­nuk­se­na 25.6. Näil­lä vie­rai­luil­la vi­hol­li­nen pyr­ki tu­ho­a­maan muun mu­as­sa lii­ken­teen sol­mu­koh­tia, ku­ten sa­ta­maa ja rau­ta­tie­tä. Il­ma­tor­jun­nan on­nis­tu­es­sa es­tä­mään mo­net koh­tei­siin tar­koi­te­tut ter­vei­set, ko­neet tyh­jen­si­vät las­tin­sa maa­seu­dul­le.

Ko­ti­ky­län kat­to­jen ta­sol­le pääs­tiin heti so­dan en­si päi­vä­nä. Sen pää­si ko­ke­maan myös tä­män ko­lum­nin kir­joit­ta­ja, jon­ka sil­loi­sen ne­li­vuo­ti­aan muis­tiin tal­len­tui vi­hol­lis­hä­vit­tä­jien yli­len­to ko­ti­ky­lä­ni yli. Oli ju­han­nuk­sen ai­ka ja va­lo­ku­vien an­ta­mal­la var­muu­del­la pai­kal­la oli pää­o­sin su­vun Tu­rus­sa asu­nut suku, joka sai ha­vai­ta al­ka­neen so­dan kai­ku­ja myös kau­ka­na Me­ri­mas­kus­sa.

Toi­nen mer­kin­tä hä­vit­tä­jien liik­keis­tä paik­ka­kun­nal­la on isä­ni muis­ti­kir­jas­ta, jos­ta käy il­mi, et­tä ”ke­sä­kuun 28. päi­vä 1941 ajoi­vat Neu­vos­to­lii­ton 2 hä­vit­tä­jä­ko­net­ta hy­vin al­haal­la, noin 20–30 met­rin kor­keu­des­sa”.

Nä­ke­mä­ni hä­vit­tä­jä­ko­neet saa­pui­vat luo­teen suun­nal­ta (il­mei­ses­ti sa­mat kuin isä­ni kir­jaa­mat) kaar­ta­en ky­län yl­lä. Len­to­kor­keus oli ma­ta­la, jol­loin len­tä­jien kas­vot nä­kyi­vät sel­väs­ti. Len­tä­jien toi­met ei­vät näyt­tä­neet vi­ha­mie­li­sil­tä ja ko­neet pois­tui­vat koil­li­sen suun­taan.

Sa­ma­nai­kai­ses­ti lä­hi­seu­dul­la liik­kui pom­mi­tus­lai­vue, jon­ka koh­tei­na oli Tu­run kau­pun­ki. Se jou­tui useis­sa ta­pauk­sis­sa pe­ru­maan yri­tyk­sen­sä pääs­tä kau­pun­gin yl­le, jol­loin pom­mi­las­ti oli pak­ko pu­dot­taa asu­tun alu­een ul­ko­puo­lel­le. Näin on tul­kit­ta­va ai­ka­lais­ten ker­to­muk­sia, jois­sa vi­lah­te­lee muun mu­as­sa Ry­mät­ty­läs­sä ja Tai­vas­sa­lon Hak­ken­pääs­sä ta­pah­tu­neet kuor­mien tyh­jen­nyk­set.

So­dan muo­dos­tu­es­sa ase­ma­so­dak­si myös ko­ti­rin­ta­mal­la ti­lan­ne rau­hoit­tui. Il­mei­ses­ti ali­ta­jun­taan jäi ai­kuis­ten pel­ko ja pu­heet. Len­to­ko­neen näh­des­sä­ni kii­ruh­din si­säl­le tur­vaan, to­de­ten et­tä ”il­lu­pai­ta en­tää”.

Mui­ta jän­nit­tä­viä ko­ke­muk­sia oli pi­me­äl­lä näh­dä Tu­run pom­mi­tuk­sia, jol­loin va­lo­pom­mit va­lai­si­vat koil­lis­ta tai­vas­ta. Jän­ni­tys­tä mie­li­ku­vi­tuk­seen li­sä­si myös mää­räyk­set, jot­ka vel­voit­ti­vat peit­tä­mään ik­ku­nat pi­me­än ai­kaan de­sant­tien pe­los­sa.

Tiet­ty­jä pel­ko­ti­lo­ja omaan mie­lee­ni tuli juu­ri ai­kuis­ten ker­to­muk­sis­ta ole­te­tuis­ta de­san­teis­ta, joi­ta epäil­tiin liik­ku­van lä­hi­a­lu­eil­la. Ku­kaan tut­tu ei kui­ten­kaan näi­hin ol­lut tör­män­nyt.

Mark­ku Leh­to