Vehmaalla aiemmin joka talouteen postitse jaetun Kuntatiedotteen tilalle otettiin vuonna 2023 käyttöön sähköinen Uutiskirje, jonka paperiversiota kunnan nettisivujen mukaan on saatavissa kunnanvirastosta ja kirjastosta. Mitenkähän tämäkin tieto saavuttaa ”netittömät”?
Rajattu jakelu ja tiedotuksen puute eivät paranna Uutiskirjeen saavutettavuutta.
Vaikka Uutiskirje sähköinen onkin, niin ei sitä kuitenkaan kunnan nettisivuilla julkaista, ennen kuin seuraava Uutiskirje on ilmestynyt. Esimerkiksi tänä vuonna elokuun lopulla julkaistu Uutiskirje nro 3 löytyy kunnan nettisivuilta vasta, kun seuraava Uutiskirje nro 4 marraskuun lopulla julkaistaan. Saadun tiedon mukaan Uutiskirje lähetetään julkaisun yhteydessä vain sen tilanneille.
Hämmentävää, ei kovinkaan avointa ja yhdenvertaista tiedotusta toiminnoista ja tapahtumista kunnassa.
Paperiversioitakin on ollut kovin viiveellä jakelussa. Uutiskirjeeseen kootut tapahtumat ovatkin sitten osin jo menneet ja tiedot vanhentuneita puhumattakaan sähköisestä Uutiskirjeestä, kun se julkaistaan nettisivuilla vasta muutaman kuukauden päästä.
Saavako toiminnot ja tapahtumat osallistujia, entä ilmoittajat vastinetta ilmoitusmaksulle?
Eipä taida toteutua Vehmaan valtuuston 6.11.2023 hyväksymän kunnan viestintäsuunnitelman tavoitteet: ”Millaiseen viestintään pyrimme?. Tulevaisuusorientoituneeseen eli kerrotaan, mihin on mahdollista vaikuttaa tai osallistua, mitä on valmistelussa tai kaavaillaan sen sijaan, että jokin meni jo tai on parhaillaan menossa. Muistettava saavutettavuus. Enemmän huomiota sisältöjen ja tiedon levittämiseen kuin tuotantoon”.
Olisikohan millään muotoa mahdollista arvostaen sekä Uutiskirjeen kokoamista ja julkaisua että kuntalaisia ja vapaa-ajanasukkaita vastaanottajina nettiosaamisella tai ilman, että kulloinkin uusi Uutiskirje julkaistaisiin myös kunnan nettisivuilla avoimesti kaikkien luettavaksi ja tuoreen Uutiskirjeen julkaisusta ja paperiversioiden jakelusta olisi tiedote tai juttu myös paikallislehdessä, Suomen luetuimmassa.
Uutiskirjeen sähköpostiinsa saavat tietenkin sen tilanneet ja saattaisi tilauksiakin tulla lisää tiedon tästä laajetessa.
Tärkeintä olisi ajankohtaisen tiedon välitys eri tavoin. Kattavalla tiedottamisella toteutuisi viestintäsuunnitelman tavoite Uutiskirjeen saavutettavuudesta moninkertaisesti nykyiseen menettelyyn verrattuna.
Ellei avoin tiedotus perinteisesti ja tänä kaikkinaisen sähköisen tiedonvälityksen aikana onnistu, niin tietenkin vaihtoehtona näin kunnan tulevan vuoden talousarvion laadinnan aikaan on, että kunta varaa määrärahan ja palataan jakamaan Uutiskirjekin joka talouteen postitse.
Uudentalon Tuija
kuntalainen