Vakka-Suomen Sanomista saimme lukea Taivassalon kunnanhallituksen päätöksestä rehtori-sivistysjohtajan tehtävän hoitamiseen liittyen. Saimme jälleen tietää kunnan suunnitelmista ensin mediasta ja virallista pöytäkirjaa joudumme odottamaan ties kuinka kauan.
Kuntalaisten yhteydenottojen jälkeen luimme huolissamme kunnanhallituksen esityslistaa. Kunnanjohtaja esittää rehtori-sivistystoimenjohtajan tehtävien hoitamista tulevaisuudessa vajaalla työajalla heinäkuun loppuun 2025 asti. Tämä tarkoittaa sivistystoimen alasajoa ja on turvallisuusriski koululle.
Sivistystoimi on tämän päivän kuntien suurin toimiala. Taivassalossa tämä tarkoittaa noin 75 prosenttia kunnan lakisääteisestä toiminnasta. Sivistystoimen alaisuudessa on myös suurin osa kunnan henkilökunnasta. Sivistystoimen toiminta on myös mitä suurimmassa määrin kunnan vetonaula ja hyvin johdettuna tuo kuntaan uusia, kaivattuja lapsiperheitä. Taivassalossa on nyt alasajo selkeästi alkanut.
Olemme huolissamme kunnan lasten ja nuorten turvallisuudesta. Sivistysjohtaja vastaa koko sivistyskentästä. Taivassalossa tehtävä on hoidettu kaksoispestillä, joka jo itsessäänkin on ongelmallinen ratkaisu, vaikkakin pienissä kunnissa paljon käytetty malli.
Suurin ongelma on rehtorin tehtävän osuus. Rehtori vastaa koulun toiminnasta täysimääräisesti. Rehtorin työaika menee hallinnollisiin tehtäviin ja opetuksesta vastaamiseen sekä henkilöstön ja oppilaiden tukena olemiseen. Opetusta ei voida järjestää, ellei rehtori ole paikalla sataprosenttisesti. Taivassalossa tehtiin jo aiemmin päätös apulaisrehtorin tehtävän lopettamisesta. Tätäkin päätöstä jo huolissamme kauhistelimme.
Seuraavaksi maalaamme kauhukuvia tämän päätöksen aiheuttamista tilanteista.
Rehtori on paikalla koululla neljä päivää viikosta. Kukaan ei vastaa koulun toiminnasta puuttuvana päivänä.. Koululla tapahtuu vaaratilanne. Rehtori on vastuussa toiminnasta vaaran aikana ja tilanteesta tiedottamisesta. Jos rehtori ei ole paikalla, kukaan ei vastaa tilanteesta.
Jos rehtorin 80 prosentin työaika on ajateltu olevan koulun varsinaisena toiminta-aikana, työaika menee koulun käytännön johtamiseen liittyviin asioihin päivän aikana eikä hallinnolliselle työlle ole varattu lainkaan työaikaa. Rehtori-sivistysjohtaja vastaa myös lautakuntatyöskentelystä ja muista sivistystoimen aloista.
Milloin sivistysjohtaja hoitaa varhaiskasvatuksen tai kirjasto- ja nuorisotoimen koordinoimisen? Oletetaan, että ilta-aikaan pidettäviin lautakuntien kokouksiin ja niiden valmisteluun ei ole varattu työaikaa lainkaan. Tämä tarkoittaa, että rehtori on käytännössä paikalla koululla vielä vähemmän. Voidaanko tällöin taata koulun turvallinen toiminta?
Kunnanhallituksen päätös on lyhytnäköinen. Päätös menee seuraavaksi valtuustolle. Ensi vuoden aikana on tulossa opetusalalle suuria lakimuutoksia, jotka vaativat suurta työmäärää opetushenkilöstöltä ja johtavilta viranhaltijoilta. Uudistukset toteutuvat tiiviillä tahdilla. Kesäksi rehtori-sivistysjohtaja on suunniteltu olevan vain 20 prosentin työajalla. Käytännössä tämä menee pelkästään vuosilomiin. Milloin tehdään suunnitelmien vaatimat uudistukset? Milloin laaditaan koulun toimintaa ohjaavat suunnitelmat seuraavaa lukuvuotta varten?
Lisäksi olemme huolissamme, saadaanko tällaiseen tynkävirkaan päteviä hakijoita nykyisen rehtori-sivistysjohtajan siirtyessä Vehmaan kunnan palvelukseen. Rehtorilla tulee olla johtamansa koulun opetusta vastaavan opettajan kelpoisuus ja minimissään opetushallinnon tutkinto. Tänä päivänä oletetaan yleensä myös, että on tehty vähintään lisäksi kasvatuksen ja opetuksen johtamisen tutkintoja.
Opetuksen ja sivistyksen asiat ovat lähellä sydäntämme. Meitä on kielletty ottamasta yhteyttä valtuutettuihin ja kunnanhallituksen jäseniin. Tämä on pöyristyttävää, sillä hyvällä yhteistyöllä päätöksenteko ja päätösten valmistelu voisi olla ennakoivaa, laillista ja sujuvaa.
Jenni Leppänen
Jaana Markola