Met­sä on suo­ma­lai­sel­le ol­lut ai­na tär­keä ja on sitä edel­leen. Har­mi, et­tä kes­kus­te­lus­sa toi­sen omis­ta­ma met­sä on ai­na se, jo­hon ha­lu­taan puut­tua tai ra­joit­taa käyt­töä. Suo­men met­sis­tä 86 pro­sent­tia on yk­si­tyi­ses­sä omis­tuk­ses­sa ja täl­lä ovat his­to­ri­al­li­set pe­rus­teet.

Suo­mi on ol­lut vah­vas­ti met­säs­tä elä­vä kan­sa, jon­ka hy­vin­voin­nin yk­si suu­rin te­ki­jä on ol­lut met­sä­te­ol­li­suus. Tämä to­si­a­sia on mo­nes­ti ha­lut­tu yh­teis­kun­nas­sam­me unoh­taa ja kes­kit­tyä omaan agen­daan.

Aja­tus mök­ki­mai­se­mas­ta tai ton­tin vie­res­sä ole­vas­ta met­säs­tä, jon­ka toi­set omis­ta­vat, on mi­nun mai­se­ma­ni, jo­hon ei voi kos­kea. Kaa­van val­mis­te­lus­sa yk­si­tyi­ses­sä omis­tuk­ses­sa ole­va met­sä ha­lu­taan suo­jel­la, luon­non­suo­je­lun tai pa­rin met­sä­ak­tii­vin toi­vees­ta. Hal­li­tuk­sen lin­jaus mää­rit­te­lee mää­rä­tyn pro­sen­tin, mikä on suo­jel­ta­va met­sää.

Pu­hu­taan avo­hak­kuus­ta ja tämä on tar­koin har­kit­tu sana, pu­hu­taan vai­kut­ta­mi­ses­ta. To­del­li­suu­des­sa kyse on pää­te­hak­kuus­ta, joka voi­daan teh­dä mo­nes­ta­kin syys­tä. Jos­kus puus­ton kun­to edel­lyt­tää koko met­sä­a­lu­een pää­te­hak­kuu­ta, to­sin ny­ky­ään tätä py­ri­tään vält­tä­mään.

Met­sä ei Suo­mes­sa kui­ten­kaan kos­kaan hä­viä ja pää­te­hak­kuun pe­rään ti­lal­le nou­see tai­mik­ko, jos­ta kas­vaa uu­si met­sä. Jat­ku­va kas­va­tus on vaih­to­eh­to, mut­ta ei ai­na toi­mi iso­jen met­sä­ko­nei­den käy­tön ta­kia. Ai­ka pal­jon pi­tää met­säs­tä ha­kat­ta­van puun hin­nan nous­ta, jot­ta han­kin­ta­hak­kuut li­sään­ty­vät. Pie­net jat­ku­val­la kas­va­tuk­sel­la teh­tä­vät met­sä­työt teh­dään pää­sään­töi­ses­ti met­sä­no­mis­ta­jan omal­la työl­lä, ei ko­ne­työ­nä. Ar­vos­tus tätä koh­taa on ol­lut täy­sin hu­kas­sa jo pit­kään.

Suo­mes­sa met­sä kas­vaa ny­ky­ään huo­mat­ta­vas­ti enem­män kuin sitä käy­te­tään. Edel­leen os­to­e­ner­gi­al­la läm­mi­te­tään kiin­teis­tö­jä ja tuo­te­taan säh­köä, vaik­ka pal­jon jär­ke­väm­pi oli­si mak­saa met­säs­tä enem­män ja käyt­tää ko­ti­mais­ta uu­siu­tu­vaa ener­gi­aa.

Ta­lo­jen ra­ken­ta­mi­nen puus­ta on ym­pä­ris­tö­te­ko, joka jo mon­ta sa­taa vuot­ta sit­ten ym­mär­ret­tiin. Ei ol­lut ho­me­ta­lo­ja, kun luon­nol­li­nen il­mas­toin­ti toi­mi ja puul­le an­net­tiin mah­dol­li­suus elää lop­puun as­ti. Puun elä­mi­nen ei lopu sa­hal­la, vaik­ka moni näin luu­lee. Puu elää luon­no­no­lo­suh­tei­den mu­kai­ses­ti ja lo­pet­taa elä­mi­sen vas­ta, kun la­ho­aa tai pa­laa pois.

Suo­mes­sa me em­me voi koko maa­il­maa pe­las­taa, vaik­ka te­ki­sim­me mitä. Olem­me pie­ni kan­sa, jon­ka ra­hat ja re­surs­sit ovat täy­sin eri luok­kaa kuin Jenk­kien, Kii­nan tai Ve­nä­jän.

Suu­rin teko, jon­ka jo­kai­nen meis­tä voi teh­dä, on suo­sia ko­ti­mais­ta tuo­tet­ta ja tar­vi­ket­ta. Jo­kai­nen suo­ma­lai­nen yri­tys, joka pois­tuu maas­ta, vie il­mas­to­muu­tos­ta eteen­päin enem­män kuin yk­sit­täi­sen met­sän suo­je­lu.

Kaik­ki tämä ta­pah­tuu ra­han ta­kia. Sil­le on kek­sit­ty nimi glo­ba­li­saa­tio. Tä­män sa­nan taak­se voi ai­na kään­tyä ja unoh­taa maa­lais­jär­jen ko­ko­naan.

Mika Rau­ku­nen

Mas­ku