Talvisodan kynnyksellä nobelistimme F.E. Sillanpää osallistui sotaan kirjoittamalla runon. Seuraavana vuonna Aimo Mustonen antoi sille sävelasun. Siitä tuli marssi ja hetkessä hitti, joka lähti lentoon. Sotapojat rintamalla hakivat siitä marsseihinsa ryhtiä. Rintamaradio soitteli.
Kotirintamalla se opeteltiin, laulettiin ja kirjoitettiin sydänystävän muistokirjaan. Marssi oli kuin pistos suoraan sotaakäyvän kansakunnan suoneen. Uudet alokkaammekin oppivat sen edelleen.
Vieläkin se kosketti, kun Sävelsillan alussa sen lauloimme ja hieraisimme kosteutta silmäkulmastamme. Meitä oli noin 200 kuulijaa Kurittulan juhlasalissa Maskussa. Liikuimme sota-ajasta nykyiseen perinneaikaan.
Toki me lauloimme muutakin. Me kävimme tutustumassa elämään juoksuhaudassa, vietimme iltaa Skanssissa ja sytytimme tietenkin kodin kynttilät. Ja Liisa pien, hänkin seisoi edelleen kasarmin portilla solttupojan hellässä syleilyssä.
Tilaisuuden järjesti Tammenlehvän Perinneliitto yhteistyössä Varsinais-Suomen sotaveteraanipiirin lasten ja nuorten perinnetyön sekä Maskun kulttuuritoimen kanssa. Tammenlehvän Perinneliitto on vuonna 2003 perustettu järjestö, jonka jäseninä on 23 veteraani-, maanpuolustus- ja perinnetyötä tekevää yhteisöä.
Sen tehtävänä on vaalia eri tavoin valtakunnallisesti tärkeää perinneaineistoa ja veteraanisukupolvien arvoja. Hyvä näin.
Sotasukupolven perintö on olennainen osa kulttuuriperintöämme. Kansakunta on heikoilla, jos se unohtaa historiansa. Näin ainakin minulle on opetettu.
Ohjelman oli suunnitellut 25 vuotta sota-ajan lauluja tulkinnut perinnetyön aktiivi Tuija Saura. Hän myös juonsi tilaisuuden ja lauloi yhdessä ja erikseen Arto Nuotion ja Jere Vilkkisen kanssa. Muu osa ohjelmaa toteutui vahvoin paikallisin voimin.
Alkuosassa liikuttiin sota-ajassa, loppuosa oli uudempaa perinnettä. Kurittulan ala-asteen oppilaat esiintyivät johtajanaan Kirsimari Pohjanheimo, Maskun kirkkokuoro Joni Poutasen johdolla ja monilahjakkaista opettajista koottu Opebändi. He sekä Helmiharmonikat huolehtivat säestyksestä.
Musiikin sovitus ja johto oli monitoimisen muusikon Elina Ukkosen hoidossa. Joustavasti häneltä piano vaihtui harmonikkaan ja takaisin.
Loppuosan Top 1 oli ehdottomasti koulun ala-asteen oppilaiden kuoro. Eikä vain itse esitys, jo siihen valmistautuminen pisti täpistämään. Laaja ohjelma vaihteli luokittain, mutta missä olivat poikalaulajat? Oli somaa havaita, miten persoonallisuuserot vaihtelevat jo lasten esityksessä, niinhän ne vaihtelevat meillä vanhemmillakin.
Useimmille esiintyminen oli vakava paikka, se vaati myös vakavaa keskittymistä. Toiset, varsinkin pienemmät, ottivat rennommin. He elivät ja elehtivät irtonaisesti kuin pistoksissa. Näin haluaisinkin. Haluaisin tuon lapsen välittömyyden jatkuvan meissä pitempään.
Perinne on jatkumo. Näen sen katkeamattomana ketjuna menneestä tulevaan, vain sen jalostaminen sallittakoon. Sotarintamalla syntynyt ja siellä versonut viihde sisälsi samoja elementtejä kuin tuo lasten riemukas esitys ja täpinä. Keskeisin sisältö on yhteinen: hengen nostatus.
Pentti Mantila