Nelli ja Ronja peräänkuuluttavat opettajien näkemystä ryhmien ja työparien muodostamisessa, opettajalla kun on hyvä näkemys oppilaiden keskinäisestä soveltuvuudesta ryhmä- tai parityöskentelyyn (V-SS 2.2.). Nelli ja Ronja kannattavatkin sitä, että opettaja tarkoin harkiten valitsee ryhmätyön tai parityöskentelyn osallistujat sen sijaan, että oppilaat itse valitsisivat työryhmän osallistujat ja työparit.
Kirjoittajien huoli ei olekaan turhaa, sillä sellaisen ryhmän muodostaminen, jossa jokaisen tasavertainen panos pääsee viemään työtä eteenpäin ja samalla siitä myös itse hyötyen, on enemmänkin sattuman kauppaa kuin todellisuutta. Jokainen oppilas, kuten kuka tahansa meistä on yksilö asenteissaan, työmotivaatiossaan, käytökseltään, tiedoiltaan, taidoiltaan, syntyperältään ja niin edelleen. Toisin sanoen täysin homogeenisen ryhmän muodostaminen ei ole mahdollista, mistä seuraa, ettei myöskään lopputulos useinkaan hyödytä kaikkia osallistujia toivotulla tavalla.
Ryhmädynamiikkaan kuuluu, että aina ennemmin tai myöhemmin ryhmälle valitaan tai vain valikoituvat johtajat, jotka ottavat ohjat käsiinsä ja hiljaiset seuraavat ryhmän vahvimpia osallistujia. Näin syntyy ”sudenkuoppa”, johon taidoiltaan heikompi oppilas saattaa joutua tahtomattaan tai vain tyytyen osaansa niin sanottuna ”vapaamatkustajana”, minkä seuraukset hän väistämättä löytää edestään ennemmin tai myöhemmin.
Näkisin ryhmätöiden myötä mahdollisesti kehittyvien ryhmätyötaitojen tärkeimmäksi elementiksi, jota aina tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Vain harva tulee toimeen täysin eristäytyneenä muusta maailmasta. Asioiden oppimisen kannalta tilanne on monimutkainen: esimerkiksi eteneekö työskentely vahvempien vai heikompien osallistujien ehdoilla? Kumpikin on huono vaihtoehto.
Oppilaiden tasa-arvoisen kohtelun kannalta ryhmätöiden tulosten arviointi on ongelmallista, koska se ei yksilöi osallistujien panosta ryhmätyönä ansaittuun arvosanaan, vaikka opettajalla siitä todennäköisesti onkin oma näkemyksensä. Moni oivallus ja opetusmetodi saattavat näyttää ”paperilla” hienolta ja hyvin toimivalta, mutta syvällisempi asiaan perehtyminen osoittaa, että käytännössä asia voi olla toisinkin.
Nelli ja Ronja eivät tyrmää ryhmätöiden tekoa osana koulutyötä, mutta he painottavat opettajan aktiivista otetta ja harkintaa ryhmien muodostamisessa, mikä kuulostaa hyvin perustellulta.
Hannu Kreivilä
KM