Kunnan viestinnän tarkoituksenahan lienee, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti kuntalaiset ja kohderyhmät. Vehmaalla tiedotus kovin sähköistä, perinteisen median käyttö jäänyt vähiin.
Näin siitäkin huolimatta, että kunnan hyväksytyn viestintäsuunnitelman mukaan samoja sisältöjä myllytetään läpi kaikkien kanavien, koska sisällöntuotanto on kallista.
Mitenkähän ”netittömät” tai sitä vähemmän käyttävät saavat ajallaan tietoa kuntalaisia koskevista, verovaroin toteutettavista tapahtumista ja toiminnasta.
Keskusteluissa eri henkilöiden kanssa, myös netti- ja somekanavia käyttävien, on tullut puolin ja toisin todettua, että kunnan sivuilla käynnit jäävät vähemmälle, netin ja somen käyttöä pyritään päinvastoin vähentämään. Tietoa ja juttuja toiminnasta ja tapahtumista kunnassa toivotaan myös paikallislehteen, mikä herättäisi kiinnostusta käydä kunnan nettisivuillakin.
Viime vuoden loppupuolelta vain muutama poiminta verovaroin järjestetystä kunnan toiminnasta ja tapahtumista, joista tiedotettiin paikallislehdessä kovin vähän, jos olleenkaan:
Vanhustenviikon 6-12.10. ohjelma nettisivuilla, muun muassa kunnan liikuntatapahtuma ja kunnanjohtajan juttutuokio kirjastossa. Tieto tuskin tavoitti kohderyhmää, joka olisi ansainnut parempaa tiedotusta. No kyllä, kirjaston ovessa oli A4-tiedote viikon ohjelmasta.
Joulukuun uutuudesta, kunnan nettisivuilla julkaistusta Elävästä joulukalenterista, vähänlaisesti tiedotusta lehdessä. Maininta Rautilan-Irjalan kyläyhdistyksen saunajutun yhteydessä (V-SS 16.12.) lisäsi varmasti käyntejä kunnan nettisivuilla.
Uudistuneesta joulukadun avauksesta ja joulutorista 29.11. oli edellisen päivän tapahtumapalstalla vain lyhyt teksti, kunnanviraston vuodenvaihteen kiinniolosta ei senkään vertaa.
Varsinais-Suomen liiton kuntakierros Vehmaalla ja siihen liittyvään valtuustoseminaariin 15.12. toivotettiin kuntalaiset tervetulleiksi, kunnan nettisivuilla. Paikallislehdestä kutsua ei löytynyt eikä kunnan juttua seminaarin jälkeenkään.
Tiedote kuntalaisten mahdollisuudesta antaa ehdotuksia vuoden 2026 osallistavan budjetoinnin käytöstä on julkaistu 28.11. nettisivuilla ja kysely ehdotuksista ollut avoinna pari viikkoa. Tiedote tuli joulukuun lopulla huomattua sattumalta ja varsin myöhässä.
Kunnan juttua lehdessä tai kunnanhallituksen käsittelyä osallistavasta budjetoinnista ja sen etenemisen aikataulusta ei löytynyt.
Vuonna 2024, kun osallistavaa budjetointia ensimmäisen kerran toteutettiin ja asian edetessä äänestykseen valittujen ehdotusten kesken, niin nettisivujen tiedotuksen perusteella oli tullut vain 16 ääntä. Kun tästä oli juttu paikallislehdessä, niin lopulta äänestäneitä olikin 158.
Viime vuoden osallistavan budjetoinnin toteuttaminen jäänyt epäselväksi.
Pitkin vuotta kunnan uutiskirje ja tieto sen paperiversioiden jakelusta julkaistaan kunnan nettisivuilla, ellei ole tilannut sähköpostina. Mitenkähän tieto saavuttaa netittömät, vaikka sähköisyys valtaa viestintää, niin vielä jää paljon asukkaita sen ulkopuolelle.
Kunnanhallituksen 17.11. käsittelemässä Uutiskirjeen hinnoittelu -asiassa on todettu, että kustannukset uutiskirjeen toimittamisessa ovat huomattavasti pienentyneet, kun uutiskirje vaihtunut sähköiseksi eli ei jaeta enää postitse.
Huomattavasti pienentyneet kustannukset sekä kuntalaiset, ilmoittajat ja tapahtumia järjestävät huomioiden olisi kohtuullista, yhdenvertaisempaa ja vähin kustannuksin toteutettavissa tiedotus uutiskirjeen julkaisusta ja paperiversioiden saatavuudesta myös paikallislehdessä. Lisäisi kiinnostusta uutiskirjeen sisältöön, käyntejä kunnan nettisivuilla ja paperiversiotkin löytyisivät jakelukohteista helpommin heti julkaisun jälkeen.
Onpa harmi, ettei viestinnän tärkeyttä eri medioissa ja kuntalaisten yhdenvertaisuutta tiedotuksessa huomioida, aiemmista kokemuksista huolimatta.
Mikä vaikeus kuntalaisten eri tarpeet huomioivassa viestinnässä onkaan, vain muutama klikkaus ja tieto kulkee, samojen sisältöjen myllytystä läpi kaikkien kanavien.
Tiedote tai juttu Suomen luetuimmassa, kaksi kertaa viikossa ilmestyvässä paikallislehdessä, jolla sekä paperi- että digilehti, lisää sähköisen tiedotuksen lisäksi huomattavasti kunnan viestinnän kattavuutta sekä samalla lehden koko levikkialueella saadaan Vehmaalle myönteistä huomiota toiminnasta ja tapahtumista.
Jospa Vehmaan kunta profiloituisi, erikoistuisi, viestinnässään positiivisesti kuntana, joka huomioi viestinnässä ja tiedotuksessa kuntalaiset yhdenvertaisemmin, kuntalain mukaisesti asukkaiden eri tarpeet huomioiden, sähköisen ja perinteisen median täydentäessä toisiaan.
Olisiko tässä jopa ripaus strategioissa ja suunnitelmissa kaivattua myönteistä veto- ja pitovoimaa?
Uudentalon Tuija
eläkeläinen, kuntalainen, veronmaksaja