Uudenkaupungin vanha vesitorni on päätetty purkaa. Kai se on perusteltua, mutta vesitorniin liittyy kuitenkin paljon nostalgiaa.
Uusikaupunki alkoi rakentaa vesijärjestelmää 1950-luvun alussa. Silloin työt tehtiin käsityönä – lapiolla, rautakangella ja hakulla. Porausvälineet olivat vaatimattomat. Kaivinkoneita ja henkilöautoja ei ollut, elettiin hevosaikakautta.
Taloudellisesti aika oli sodanjälkeistä lamaannuksen aikaa. Oli rohkea yritys aloittaa Uudenkaupungin vesijärjestelmän rakentaminen. Ennen vesilaitosta kaupungissa oli vesikaivo jokaisella pihalla ja hevosten juottopaikka oli torin kaivo.
Juomavesi loppui Uudessakaupungissa 1947 heinäkuun kolmipäiväisen maatalousnäyttelyn aikana. Sen aiheuttivat kuuma ilma ja suuri yleisömäärä, noin 15 000 henkeä juhlavieraita.
Silloin 1950-luvun alussa Suomen tilanne näytti valoisalta. Sotakorvaukset oli saatu maksetuksi, vaikka pommitettuja kaupunkeja pystyttiin taloudellisista syistä rakentamaan vasta vuosikymmenen lopussa. Suomessa olivat 1952 olympialaiset, joissa myös venäläiset olivat ensimmäistä kertaa mukana, ja samana vuonna USA:n toimesta Suomen Armi Kuuselasta tuli Miss Universum. Hänen sukuaan oli Uudessakaupungissa ja hän asui silloin täällä vähän aikaa.
Isoisäni Juho Pietilä oli tehnyt Vahteruksen Pietilään vesijohdot kolme vuosikymmentä aikaisemmin kuin Uuteenkaupunkiin rakennettiin vesilaitos. Puiset vesiputket oli tehty navettaan, talliin ja sisälle asuintaloon ja vesi johdettiin erillisistä kaivoista. Näitä puisia vesiputkia jouduttiin korjaamaan 1930-luvun alkupuolella. Olen nähnyt tällaisten putkien teon. Lokalasta tuli ammattimiesryhmä, joka teki jonkinlaisen jigi-laitteen pihalle ja siihen kiinnitettiin noin kolmen metrin tukki. Pitkällä poralla porattiin miesvoimin tukin sisään noin kahden tuuman reikä koko tukin mitan. Sen jälkeen latvapää supistettiin kartioksi ja tyvipää koloksi liitosta varten. Työväline oli jonkinlainen käsikäyttöinen sorvi.
Uudenkaupungin vesilaitos on ollut monimutkaisen ja valtavan kehityksen alainen, hyvä niin, kaupungin vettä on nyt myös maakunnassa. Ja tällä hetkellä koko järjestelmän suojaaminen on tärkeää.
Nyt yksi Uudenkaupungin maamerkki poistuu kaupunkikuvasta. Ranskassa 1800-luvun lopulla yhdessä maailmannäyttelyssä rakennettiin näyttelytorni, joka tarinan mukaan piti purkaa pois. Tämä ”tilapäinen” Eiffel-torni on edelleen paikallaan.
Vesitorni oli kiinnostava näköalapaikka. Erikoisesti nuoriso kävi siellä paljon, kävin itsekin joskus. Kerran tapasin siellä lokalahtelaisen sotaveteraanin. Keskustelimme maailmantilanteesta, kun Neuvostoliitto oli katkaissut pääsyn Berliiniin ja USA joutui hoitamaan Berliinin huoltoa valtavalla ilmaoperaatiolla yli vuoden ajan. Maailmantilanne näytti silloin sekavalta. Emme tienneet, että ”kylmä sota” oli alkanut.
Kauno Pietilä
Kalanti