Uudenkaupungin vanhan vesitornin purkusopimus on allekirjoitettu, haluan kuitenkin vielä tuoda esiin muutaman kommentin.
Kuukausi sitten kävelin tornin ohitse ja tietoisesti katselin tornia sillä silmällä mitä vaurioita ulkopuolelta voisi havaita. Kaikki näytti jopa hämmästyttävän hyväkuntoiselta, ainoastaan säiliön pilareissa oli betonin halkeamia ja vähäisiä raudoituksen ruostevalumia. Betonikuoren kunnossapito on laiminlyöty, mutta ymmärtääkseni nykytekniikalla vauriot voidaan helposti korjata ja raudoituksen ruostuminen pysäyttää. Torni on rakennettu aikoinaan 500 tonnin vesikuormalle (eli havainnollistaen se vastaisi kymmenen 50 tonni rekan pinoamista tornin päälle), joten pelkoa tornin kestävyydestä ei siis ole. Torni tulee kestämään hoitamattomanakin vuosisatoja kuten Turun linna.
Pyytäisinkin, että kunnostusarvion tehnyt insinööritoimisto julkisesti perustelisi miljoonan euron kunnostusarvionsa. Ehkä kyseessä onkin laitoksen uudelleenkäynnistys- ja modernisointisuunnitelma yllätysvarauksineen.
Ohikävely ja tarkastelu todisti vesitornin sopivan myös hyvin ympäristöönsä. Tornin koko ja väritys ovat paikkaan ja talvimaisemaankin sopiva. Torni on kuin nenä päähän muuten tummanharmaina kartiona kököttävien tuulimyllyjen joukkoon. Kesäiset valokuvat netissä osoittavat asian olevan kunnossa myös kesällä.
Vesitorni on kiinnostanut myös lastenlapsiani, vaikka sinne ei viime vuosina ole päässytkään lähemmin tutustumaan, on se antanut puheenaihetta selvittää jälkikasvulle vesijohtojärjestelmän toiminnasta. Aiemmin, kun tornin ylätasanteelle pääsi, 30 metrin korkeus aiheutti pelkoa ja ympäröivät maisemat ansaittua ihailua vierailijoissa.
Torni ja Myllypuisto ovat vieläkin yksi Ugin matkailuvaltti, vaikka sen kuvat ovat kadonneet esitteistä. Torni on ollut maamerkki ja tervetulotoivotus Uuteenkaupunkiin saavuttaessa.
Väitettä, että torni olisi asiakkaille turvaton, en myöskään sulata. Pitäisi kuulemma rakentaa erillinen poistumistie ylätasanteelta. Varmaan lähes kaikissa Ugin kerrostaloissa on porraskäytäviä, jotka yläpäästä johtavat umpikujaan. Pelastautuminen näissä taloissa perustuu asuntojen parvekkeisiin, joilta pelastuslaitos käy poimimassa paenneet.
Varhan Uudenkaupungin paloasema on melkein vesitornin vieressä, joten suurta pelkoa ei varmaankaan ole. Päinvastoin tornin vesisäiliökin voitaisiin avata yleisölle, jolloin katsottava ja ihmeteltävä lisääntyisi, ehkä myös käyttö monipuolistuisi. Silloin varmaan pitäisi tehdä hätätie säiliöstä ylätasanteelle ja lisätä säiliön ilmanvaihtoa.
Tornin ylläpidon kustannukset löytyvät varmaan Uudenkaupungin Veden kirjanpidosta. Nämä tiedot vesilaitos voisi myös julkaista. Epäilen, että suurin kulu viimeisenä viitenä vuotena on ollut kiinteistövero. Jos muita kuluja löytyy, niistä olisi varmaan apua arvioitaessa mahdollisia ja toivottavia tulevia vuosikuluja.
Viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon lähti vuonna 1952 syksyllä, vesitorni valmistui -53. Rakennuspäätös on pitänyt tehdä pian sodan loppumisen jälkeen, koska rakentamiseenkin on niissä oloissa kulunut jokin aika.
Aika on ollut nykyhistoriamme taloudellisesti vaikeinta aikaa ja rakentamisen ovat tehneet sodan käyneet veteraanit. Päätös rakentamisesta on kuitenkin ollut rohkea ja myöhemmin voidaan sanoa Uudenkaupungin kehityksen kulmakiviä. Kaupunki oli askeleen edellä muita yhtä suuria ympäristön pitäjiä. Mitä viisikymmenluvun rakennuksia Uudestakaupungista vielä löytyy?
Lopuksi pieni vinkki: Tontille tulisi rakentaa näköalaravintolalla varustettu hotelli tylsän luksusrivitalon sijaan. Uudenkaupungin matkailukin kiittäisi.
Ismo Rantanen