Upakon saha on toiminut 1900-luvun alkupuolella Met-Vemanin kylässä Kalannissa. Alue sijaitsi lähellä Lahden kylän näkymää.
Upakon pelto oli Martti Pihanperän porkkananviljelyksessä tien vieressä molemmilla puolilla 1930-luvulla, jolloin Vahteruksen lapset kulkivat kävellen Lahden kansakouluun. Isäni kehui minulle, että Pihanperä viljelee niin paljon porkkanaa, että täytyy rautatievaunuilla viedä sato myytäväksi. Lahden kylässä oli silloin kolme kauppaa. Martti Pihanperä oli aiemmin pitänyt yhtä niistä, mutta tuolloin kaupan nimi oli jo V. F. Suomisen sekatavarakauppa. Kaksi muuta kauppaa olivat Kalantin osuusliike, näin kirjoitettuna, ja Vason osuusliike. Martti Pihanperä kaatui jatkosodan alussa 1941, kuten isänikin.
Tien vieressä oli noin puoli hehtaaria raivaamatonta aluetta, jossa kuokalla tehtiin peltoa. Nuori mies Vieno Tuominen Velluan kylästä oli yksin tässä työssä.
Kalantilaiset sodassa 1939–1945 -kirjan mukaan Vieno Tuominen on osallistunut jatkosotaan ja toiminut sen jälkeen poliisina. 1930-luvulla peltoja tehtiin vielä paljon kuokalla miesvoimin.
Upakon sahaa ei enää 1930-luvulla ollut olemassa, vaan paikalla kasvoi nuorta metsää. Isoisäni kertoi, että hän rakensi vuonna 1916 osittain lautarakenteisen rakennuksen, jossa oli varasto- ja karjatiloja. Tämä rakennus oli pitkä. Rakennustarvikkeet tulivat Upakon sahalta sekä sahapintaisena että höylättynä. Tästä rakennuksesta on vielä jäljellä pienempi osa ja siinä on näkyvissä Upakon sahan höylättyä lautaa.
Kun Zachariassenin saha Uudessakaupungissa ilmoitti joskus 1950-luvulla lopettavansa, niin Ilkka Heilä suunnitteli uutta Upakon sahaa, mutta se jäi toteutumatta. Tämä Zachariassenin sahan lopettamisilmoitus aiheutti sen, että Kalannin Maataloustuottajat pitivät kokousta sahan toiminnan jatkamiseksi. Kokouksessa oli mukana myös Tauno V. Karttunen, joka kaupungin puolesta ajoi myös tarmokkaasti sahan säilyttämistä. Olin silloin Kalannin Maataloustuottajien sihteerinä ja minut velvoitettiin ottamaan yhteyttä maanomistajien Metsäliittoon, jotta Metsäliitto ostaisi Zachariassenin sahan. Tein kirjeen Metsäliitolle. Sieltä tuli vastaus, että Zachariassenin saha on liian pieni.
Zachariassenin sahan puunhankintaostoasiamies oli säveltäjä Aulis Sallisen isä. Olen tuntenut hänet, mutta Aulis Sallista, joka juuri täytti 90 vuotta, en ole tavannut. Zachariassenin sahan toiminta kuitenkin loppui Uudessakaupungissa.
Niihin aikoihin alettiin puuhata rikkihappo- ja superfosfaattitehdasta Uuteenkaupunkiin. Taas olivat Kalannin Maataloustuottajat asialla ja myös Tauno V. Karttunen. Apulantatehdas tuli Uuteenkaupunkiin. Valitettavasti se on myyty norjalaisille.
Tässä Met-Vemanin historiasta johtuvaa tarinaa. Olisi mielenkiintoista tietää, löytyykö jostain lisää tietoa Upakon sahasta?
Kauno Pietilä
Kalanti