Viime päivinä olemme lukeneet lehdistä huolestuttavia arvioita alueemme terveydenhuollon tulevaisuudesta. Hyvinvointialueiden talous on kriisissä, ja valtion rahoitus ei riitä turvaamaan palveluja. Varhan alijäämä on yli 200 miljoonaa euroa vuoteen 2026 mennessä, eikä sen kattaminen ole realistista. Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka siirtäisi alijäämien kattamisen vuoteen 2028.
Tilanne juontaa juurensa kuntien vaihtelevasta taloudesta ennen hyvinvointialueiden perustamista. Osa kunnista investoi sosiaali- ja terveyspalveluihin, osa odotti uudistusta tekemättä välttämättömiä ratkaisuja. Nyt maksamme tästä hintaa.
Johtaja Tarmo Martikainen on esittänyt muutoksia päivystykseen ja erikoissairaanhoitoon. Tämä herättää kysymyksen: palaammeko vihdoin siihen yhteistyöhön, jota Uudenkaupunki ja Vakka-Suomen sairaala tekivät ennen sote-uudistusta?
Yhteistyö tehosti palveluja ja vähensi päällekkäisyyksiä. Yhteistyö ulottui aina sivistystoimeen saakka. Sen katkeaminen oli virhe, ja nyt resurssien niukkuus ja taloudellinen tilanne pakottaa meidät takaisin samaan suuntaan.
Palveluverkkoa ei ole vielä päätetty, mutta karsintoja on jo tehty vuodeosastoissa ja ikääntyneiden palveluissa. Päätösten tulee perustua todelliseen tarpeeseen ja huomioida etäisyydet. Esimerkiksi tähystysten keskittäminen Turkuun on potilaille kohtuutonta. Päivystystä on tarkasteltava kokonaisuutena. Remontin jälkeen alueella olisi kaksi vuodeosastoa . Tämä edellyttää lääkäripäivystystä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Syntyvyyden lasku, väestön ikääntyminen ja kasvava palvelutarve pakottavat meidät tekemään vaikeita päätöksiä. Tärkeintä on, että alueella säilyy kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä onnistuu vain, jos perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito tekevät tiivistä yhteistyötä.
Heli-Päivikki Laurén
sairaanhoitaja
aluevaltuutettu
SDP