Se on koh­ta ra­pu­ai­ka. On myös ai­ka muis­tel­la 1950-lu­vun alun il­to­ja ja al­ku­öi­tä, kun vä­hän toi­sel­la kym­me­nel­lä ole­vien ka­ve­reit­te­ni kans­sa pyy­dys­tim­me sak­si­niek­ko­ja Laa­jo­es­ta My­nä­mä­en Ki­vi­ky­län koh­dal­ta. Enem­män mei­tä in­nos­ti pyy­dys­tys ja yh­des­sä­o­lo kuin pien­ten tas­ku­ra­ho­jen an­sain­ta.

Mi­ten sit­ten saim­me saa­liim­me Tur­kuun mark­ki­noil­le? Uu­den tai ai­na­kin siis­tin pe­ru­na­ko­rin poh­jal­le pan­tiin mär­kiä sam­ma­lei­ta tai mal­las­ruo­hoa. Nii­den pääl­le pa­kat­tiin vä­hin­tään 15 elä­vää ra­pua. Vä­hem­pää ei keh­dan­nut ker­ral­la lä­het­tää. Kori sul­jet­tiin tiu­kal­la kan­kaal­la, ra­vut kun osa­si­vat myös kii­peil­lä pä­re­ko­rin lai­to­ja. San­kaan pan­tiin lap­pu, jos­sa oli oma nimi ja ra­pu­jen mää­rä.

Mas­kun Au­ton lin­ja-au­to läh­ti Ki­vi­ky­läs­tä Tur­kuun seit­se­mäl­tä aa­mul­la. Sil­loin oli ol­ta­va tien­var­res­sa, vaik­ka yö­u­ni oli­si jää­nyt­kin ly­hy­ek­si. Lä­hes poik­keuk­set­ta kul­jet­ta­jat suh­tau­tui­vat myö­tä­mie­li­ses­ti har­ras­tuk­seem­me, ja au­ton ta­ka­kop­piin saat­toi ker­tyä par­haim­mil­laan kym­men­kun­ta­kin ko­ria kau­pun­kiin vie­tä­väk­si.

Kul­jet­ta­jis­ta muis­tan ai­na­kin Ut­tu­lan ja Kal­li­on­pään, mut­ta mu­ka­vin oli nuo­reh­ko Vir­ta­mon Jal­lu, joka ke­hui käy­neen­sä suo­ras­taan huu­to­kaup­paa ra­vuil­lam­me. Hal­li­kaup­pi­aat ja muut ha­luk­kaat tu­li­vat ni­mit­täin ky­se­le­mään os­tet­ta­vaa heti au­ton saa­vut­tua Tur­kuun.

Oli se ai­ka­mois­ta säh­lin­kiä, kun jo­kai­sen ra­pu­ko­rin si­säl­lös­tä os­ta­jan piti erik­seen kir­joit­taa kuit­ti ja ti­lit­tää kul­jet­ta­jal­le ra­hat. Kul­jet­ta­jil­la oli on­nek­si ai­kaa, kun sii­hen ai­kaan pa­luu­läh­tö oli vas­ta kel­lo 14. Ai­na­kin Ni­hat­tu­lan ja Rai­me­lan ra­pu­poi­kien tie­dän lä­het­tä­neen My­nä­jo­en tuo­tok­sia mei­dän lail­lam­me lin­ja-au­tois­sa kau­pun­kiin.

Il­ta­päi­väl­lä oli sit­ten taas ol­ta­va valp­paa­na tien­var­res­sa lin­ju­rin pa­la­tes­sa. Kul­jet­ta­jat ti­lit­ti­vät jo­kai­sel­le meis­tä tie­nes­tim­me ja ker­toi­vat haus­ko­ja sat­tu­muk­si­aan kau­pan­käyn­nis­tä. He ot­ti­vat nau­ret­ta­van pie­nen kor­vauk­sen vä­li­tyk­ses­tään. Kyl­lä kan­nat­ti ol­la vä­leis­sä.

Jark­ko Hei­no