SPR:n vii­mei­sim­män Yk­si­näi­syys­ba­ro­met­rin tu­lok­set ovat ka­rua ker­to­maa. Jo 65 pro­sent­tia Suo­mes­sa asu­vis­ta ko­kee yk­si­näi­syyt­tä ai­na­kin jos­kus ja joka vii­des vä­hin­tään ker­ran vii­kos­sa tai use­am­min. Eri­tyi­sen py­säyt­tä­vää on, et­tä nuo­ris­ta ai­kui­sis­ta joka kol­mas ko­kee yk­si­näi­syyt­tä usein.

Pro­fes­so­ri Nii­na Junt­ti­lan mu­kaan yk­si­näi­syys ja ulos­sul­ke­mi­nen voi sai­ras­tut­taa, ul­ko­puo­lis­taa, eril­lis­tää ja saa­da ih­mi­sen ko­ke­maan it­sen­sä mui­ta huo­nom­mak­si, hei­kom­mak­si ja tur­hem­mak­si jos­ta ku­kaan ei vä­li­tä.

Lu­vut ovat niin suu­ria, et­tä jo­kin on muut­tu­nut ta­vas­sam­me elää, ol­la yh­des­sä ja ko­kea oma paik­kam­me maa­il­mas­sa. On­ko yk­si­löl­li­syyt­tä ko­ros­ta­va kult­tuu­rim­me ko­ros­tu­nut yh­tei­sen edun kus­tan­nuk­sel­la niin pal­jon, et­tä sii­tä on tul­lut syy ai­kam­me pa­hoin­voin­nil­le ja ja­kau­tu­nei­suu­del­le?

Vik­tor E. Frankl, itä­val­ta­lai­nen kes­ki­tys­lei­ril­tä sel­viy­ty­nyt neu­ro­lo­gi ja psy­ki­at­ri, lo­go­te­ra­pi­an pe­rus­ta­ja kir­joit­ti kes­kel­lä 1900-lu­vun pa­him­pia in­hi­mil­li­siä tra­ge­di­oi­ta, et­tä ih­mi­nen kes­tää lä­hes mitä ta­han­sa, jos hä­nel­lä on jo­kin elä­män tar­koi­tus. Frank­lin ajat­te­lun ydin ei ol­lut on­nel­li­suus vaan mer­ki­tys. Ko­ke­mus sii­tä, et­tä omal­la elä­mäl­lä, vai­kei­na­kin het­ki­nä, on jo­kin suun­ta, et­tä elä­mäl­lä on ai­na tar­koi­tus.

Eh­kä juu­ri täs­sä on ai­kam­me ki­pu­pis­te. Meil­lä on enem­män yh­teyk­siä kuin kos­kaan, mut­ta vä­hem­män ko­ke­mus­ta sii­tä, et­tä olem­me jol­le­kin tai jos­sa­kin ai­dos­ti tar­peel­li­sia.

SPR:n ba­ro­met­ris­sa yk­si­näi­syy­den ylei­sim­mäk­si syyk­si nou­see ul­ko­puo­li­suu­den ja eri­lai­suu­den ko­ke­mus. Se on pal­jon sy­vem­pi tun­ne kuin se, et­tei vii­kon­lo­pul­le ole seu­raa. Se on tun­ne sii­tä, et­tei kuu­lu jouk­koon, et­tei oma elä­mä kos­ke­ta mui­ta, et­tei omal­la läs­nä­o­lol­la ole vä­liä.

Mer­ki­tyk­sel­li­syys­tai­dot ovat ky­kyä tun­nis­taa, mikä omas­sa elä­mäs­sä on tär­ke­ää, mi­hin kuu­luu ja mis­sä voi ol­la hyö­dyk­si. Ne ovat tai­toa ra­ken­taa yh­teyt­tä sekä it­seen et­tä mui­hin. Mer­ki­tyk­sel­li­syy­den ko­ke­mus on yh­tey­des­sä pa­rem­paan hy­vin­voin­tiin, mie­len­ter­vey­teen ja jopa eli­ni­kään. Näi­tä tai­to­ja kan­nat­taa jo­kai­sen har­joit­taa.

Yh­teis­kun­ta­na olem­me eh­kä lii­an kau­an us­ko­neet, et­tä te­hok­kuus, pal­ve­lut ja di­gi­taa­li­set ver­kos­tot riit­tä­vät paik­kaa­maan yh­tei­söl­li­syy­den mu­re­ne­mis­ta. Ne ei­vät kui­ten­kaan rii­tä, jos ih­mi­sel­tä ka­to­aa tun­ne omas­ta tar­peel­li­suu­des­taan. Sik­si mei­dän tu­lee ra­ken­taa paik­ko­ja, jois­sa jo­kai­nen voi ol­la muu­ta­kin kuin pal­ve­lui­den koh­de: hän voi ol­la te­ki­jä, aut­ta­ja, naa­pu­ri, va­paa­eh­toi­nen, men­to­ri, ys­tä­vä, vai­kut­ta­ja.

Mei­dän pi­tää pa­laut­taa mer­ki­tyk­sel­li­syys osak­si ar­kea, yh­tei­sö­jä ja pää­tök­sen­te­koa. Sil­lä yh­teis­kun­ta, jos­sa ih­mi­set ko­ke­vat ole­van­sa tar­peel­li­sia, on myös yh­teis­kun­ta, jos­sa ih­mi­set osal­lis­tu­vat, luot­ta­vat ja jak­sa­vat kan­taa toi­si­aan. Juu­ri sel­lais­ta Suo­mea me nyt tar­vit­sem­me.

Ee­va-Jo­han­na Elo­ran­ta

kan­sa­ne­dus­ta­ja (sd.)

si­vis­tys­va­li­o­kun­nan ja tu­le­vai­suus­va­li­o­kun­nan jä­sen