Vakka-Suomen yhteistyötä peräänkuulutetaan toistuvasti juhlapuheissa ja julkisissa kirjoituksissa. Onpa joku rohjennut esittää jopa Vakka-Suomen kuntien yhteen liittymistä, mikä monelta taholta on tyrmätty. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että juostessamme toisiamme karkuun Vakka-Suomessa, koko Vakka-Suomi on häviämässä kartalta.
On ymmärrettävää, että eri puolilla aluetta asuvilla ja vaikuttavilla on erilaisia intressejä, ja toimimme siten, kuin kulloinkin näyttää olevan näitten intressien mukaista.
Tämä tuli näkyväksi vuosi sitten, kun Arkkihiippakunnan tuomiokapitulin aloitteesta käytiin neuvotteluja seudun seurakuntien yhdistämisestä. Tuolloin alueellisen yhtenäisyyden tai seurakunnallisen toiminnan edelle keskustelussa nousivat nimenomaan metsät ja talot, mikä tavallaan tuntuu surulliselta kirkon toiminnassa.
Tämän prosessin seurauksena nyt ilmeisesti Vehmassalossa ollaan päätymässä yhteen seurakuntaan, joka nimettäisiin Vakka-Suomen seurakunnaksi, vaikka se ei tosiasiallisesti alueellisesti sitä ole. Saman prosessin perua Pyhärannan seurakunta on lakimiesasessorin viimeisimmän esityksen mukaan päätymässä osaksi Rauman seurakuntaa ja maakuntarajan yli Satakuntaan.
Kommentissaan Ylen uutiseen asiasta maanantaina 16.3. lakimiesasessori Lahtinen kertoo, että mikäli Pyhärannan seurakunta vastoin Rauman seurakunnan tahtoa liitetään Rauman seurakuntaan, ei Raumalla ole velvollisuutta osoittaa pappia tai muitakaan työntekijöitä Pyhärannan alueelle.
Näinkö siis seurakunnallinen toiminta turvataan? Liittämällä seurakunnat yhteen ja lopettamalla toiminta reuna-alueilla?
Uudenkaupungin seurakunta on tässä keskellä ollut määrättynä osaksi prosessia, ei aloitteen tekijänä, eikä aktiivisena. Mitä ilmeisimmin lopputulema on ymärrettävä niin, että meidän kanssamme ei haluta yhteen liittyä, vaan mielummin hajotetaan entinen Vehmaan rovastikunnan alue kokonaan.
Myönnän auliisti, että maallinen varallisuus on ollut Uudessakaupungissakin painava tekijä, kun lausuntoja on asiassa kirjoitettu. Toisaalta Uudessakaupungissa ei ole haluttu antaa myönteistä lausuntoa asiassa, jota toiset osalliset seurakunnat ovat erittäin vahvasti vastustaneet.
Onko kuitenkin nyt niin, että menetämme jotakin korvaamatonta, jos kaikki erkanemme eri suuntiin? Olisiko vielä Tuomiokapitulillakin aikalisän paikka; syytä miettiä, miten kirkon toiminta tulevaisuudessa turvataan?
Aika on nyt, syksyllä on jo myöhäistä!
Mika Sjöblom
kirkkoneuvoston jäsen
Uudenkaupungin seurakunta