Mie­tis­ke­len usein Me­ri­mas­kun seu­ra­kun­nan ak­tii­vi­jä­se­ne­nä ny­ky­ti­lan­net­ta yrit­tä­en pei­la­ta ys­tä­vien tun­to­ja lak­kaut­ta­mi­su­han al­la. Lo­pul­lis­ta si­net­tiä ei kirk­ko­hal­li­tus ole vie­lä pai­na­nut. Asia lie­nee har­kin­nas­sa tai vain it­ses­tään­sel­vyys. Olem­me me­ri­mas­ku­lai­sia, naan­ta­li­lai­sik­si em­me tule, vaik­ka vi­ral­li­ses­ti kau­pun­ki­lai­sia olem­me­kin.

Par­hain­ta tääl­lä on ju­ma­lan­pal­ve­lus ker­ran vii­kos­sa ja sen jäl­keen lä­hes koko kirk­ko­kan­san ko­koon­tu­mi­nen kah­vi­kup­po­sen ää­reen ”tu­tee­raa­maan” ajan­koh­tai­sia asi­oi­ta.

Saar­nan ar­vos­te­lu ei ole asi­a­lis­tal­la; kun­kin omaa­tun­toa se kol­kut­taa oman pään si­säl­lä. Meil­lä on ol­lut on­ni saa­da pai­me­nek­sem­me huu­mo­rin­ta­jui­nen, mu­si­kaa­li­nen ja muu­ten­kin mu­ka­va mies. Jo­kai­sel­le tu­lee ker­ran koh­dal­le elä­kei­kä, saa pääs­tää köy­det ir­ti ja to­teut­taa it­se­ään per­heen ja ys­tä­vien pa­ris­sa, lie­nee mu­sii­kil­la­kin sil­le kuu­lu­va paik­ka, ei pie­ni.

Me­ri­mas­ku ja Ry­mät­ty­lä ovat uu­den edes­sä. Olem­me kuul­leet eri­lai­sia ske­naa­ri­oi­ta: yh­dis­te­tään­kö kak­si seu­ra­kun­taa vai su­lau­te­taan­ko Naan­ta­lin yh­tey­teen. Tu­lee mie­leen Grön­lan­nin ti­lan­ne. Suu­rim­mal­la on val­ta ja voi­ma, kun­nia on ky­see­na­lai­nen.

Mi­nut on Me­ri­mas­kun seu­ra­kun­nan jä­se­nek­si kas­tet­tu vuon­na 1942. To­sin opis­ke­lun jäl­keen la­vea tie kul­ki Tur­kuun as­ti ja siel­tä Naan­ta­lin kaut­ta Me­ri­mas­kuun 2000 -lu­vun vaih­tees­sa. Tu­lin ko­tiin ta­kai­sin. Yh­tey­det myös kou­lu­kau­pun­kiin Naan­ta­liin ovat ny­kyi­sin hy­vät. Olen ”kah­den maan kan­sa­lai­nen” jo tääl­lä ar­jes­sa.

Raha on maal­li­nen ruh­ti­nas, sen puu­te ai­heut­taa kit­kaa ja suu­ret yk­si­köt luon­nol­li­ses­ti tu­le­vat edul­li­sem­mik­si, yk­si­löl­li­syys kum­min­kin kär­sii, ai­heut­taa tun­ne­köy­hyyt­tä. Ky­sei­ses­sä asi­as­sa tun­nen ole­va­ni ”Ju­ma­lan käm­me­nel­lä”, hän te­kee lo­pul­li­sen rat­kai­sun, jo­hon hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la voin yh­tyä. Rat­kai­su ei eh­kä ta­pah­du heti, mut­ta tu­le­vai­suus näyt­tää lap­sil­lem­me mo­nes­sa su­ku­pol­ves­sa, olem­me­ko oi­ke­al­la tai­vas­tiel­lä.

Pal­jon on vai­vaa näh­ty ja työ­tä teh­ty puo­lin ja toi­sin, olem­me kii­ven­neet jo tuo­mi­o­ka­pi­tu­liin as­ti. Siel­tä on vain yk­si tie ylös­päin, tu­le­vai­suus näyt­tää Her­ram­me tah­don.

Ih­mis­kun­nal­le on Kor­keim­mal­ta tuo­mi­ois­tui­mel­ta an­net­tu va­paa tah­to.

”Maa­il­ma on kau­nis ja hy­vää elää sil­le, jol­la on ai­kaa ja ti­laa unel­mil­le ja mie­len va­paus. (Vexi Sal­mi)

Ee­va Au­vi­nen

Naan­ta­lin Me­ri­mas­ku