Varhan palveluverkkoluonnoksessa Uusikaupunki näyttäytyy Vakka-Suomen kannalta entistä tärkeämpänä palvelujen keskuksena. Se ei ole pieni asia. Kun palveluja suunnitellaan keskitettäväksi, kyse ei ole vain siitä, mistä kunnasta jokin palvelu poistuu. Kyse on myös siitä, millainen vastuu syntyy sille paikkakunnalle, johon palveluja keskitetään.
Uudenkaupungin näkökulmasta tämä voi näyttää vahvistumiselta. Jos palveluja siirtyy ympäröivistä kunnista Uuteenkaupunkiin, kaupunki saa entistä suuremman roolin koko alueen arjen kannattelijana. Mutta samalla nousee tärkeä kysymys: onko Uusikaupunki palvelukeskuksena saavutettava myös niille ihmisille, joille jokainen käynti vaatii enemmän järjestelyä kuin pelkän ajanvarauksen?
Palvelu ei ole saavutettava vain siksi, että se sijaitsee jossakin. Se on saavutettava vasta silloin, kun ihminen pääsee sinne, saa tarvitsemansa avun, ymmärtää palvelupolun ja pystyy palaamaan kotiin ilman, että yksi käynti vie kohtuuttoman osan voimista, ajasta tai arjen turvallisuudesta.
Tämä koskee erityisesti ikääntyneitä, vammaisia ihmisiä, pitkäaikaissairaita, kuntoutujia, omaishoitoperheitä ja kaikkia niitä, joiden liikkuminen ei ole itsestäänselvyys. Heille matka palveluun ei ole vain tekninen siirtymä. Se voi olla osa hoidon onnistumista – tai este sille.
Jos esimerkiksi terapia-, ikäkeskus- tai osastohoidon palveluja keskitetään Uuteenkaupunkiin, pitää samalla varmistaa, että saavutettavuus vahvistuu. Tarvitaan toimivia kuljetusratkaisuja, selkeää neuvontaa, esteettömiä tiloja, ymmärrettävää ajanvarausta ja palveluja, joissa asiakkaan koko matka huomioidaan kotiovelta vastaanottohuoneeseen asti.
On helppo sanoa, että palvelu säilyy alueella, jos se löytyy jatkossa Uudestakaupungista. Mutta asiakkaan elämässä ratkaisevaa ei ole alueellinen karttamerkintä vaan käytännön pääsy palveluun. Pääseekö ihminen paikalle? Onko matka kohtuullinen? Kuka auttaa, jos kuljetus, digipalvelu, ajanvaraus tai fyysinen toimintakyky ei taivu järjestelmän odotuksiin?
Uusikaupunki voi tässä tilanteessa olla paljon enemmän kuin palvelujen vastaanottaja. Se voi näyttää, millainen on saavutettava seutukeskus: kaupunki, joka ei ajattele palveluja vain rakennuksina ja toimipisteinä, vaan kokonaisina asiakaspolkuina.
Tämä olisi tärkeää koko Vakka-Suomelle. Kun palveluja keskitetään, keskittämisen onnistumista ei pidä mitata vain hallinnon tehokkuudella tai henkilöstön sijoittumisella. Sitä pitää mitata myös sillä, jääkö hauraassa asemassa oleva ihminen mukaan vai putoaako hän välimatkan, epäselvyyden tai käytännön esteiden takia palvelun ulkopuolelle.
Hyvinvointialueen uudistukset voivat olla perusteltuja. Henkilöstöpula, kasvava palvelutarve ja julkisen talouden paineet ovat todellisia. Mutta juuri siksi päätösten pitää olla rehellisiä myös niiden arjen vaikutuksista. Tehokkuus ei saa tarkoittaa sitä, että osa kustannuksista siirretään hiljaisesti asiakkaan, omaisen tai avustajan kannettavaksi.
Uudenkaupungin vahvistuva rooli voi olla mahdollisuus. Mutta se onnistuu vain, jos palvelujen keskittäminen ei tarkoita saavutettavuuden kaventumista. Jos yhä useampi ihminen tulee Uuteenkaupunkiin palvelujen vuoksi, kaupungin ja Varhan on yhdessä huolehdittava siitä, että palveluun pääseminen on osa palvelun laatua.
Sote-palvelun arvo ei lopulta ratkea organisaatiokaaviossa. Se ratkeaa siinä hetkessä, kun ihminen tarvitsee apua ja yrittää päästä sen piiriin.
Jos palvelut keskittyvät Uuteenkaupunkiin, myös vastuun pitää keskittyä: vastuun siitä, että koko Vakka-Suomen asukkailla on todellinen mahdollisuus päästä tarvitsemiinsa palveluihin.
Lassi Murto
Raisio