Ari Maaskosen kirjoitus (TS 17.9.) sopimuspalokuntien roolista ja niiden tulevaisuudesta herätti minun, jo eläkkeellä olevan, yli 50 vuoden kokemukseni pohtimaan mitä pelastustoimelle on tapahtumassa Varsinais-Suomessa.
Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 3,5 vuotta sitten, varsin yleisesti todettiin, että pelastustoimen mukaantulon edellytys oli, että sen toiminta turvataan. Suurestahan ei ole kysymys. Pelastustoimen osuus hyvinvointialueen kustannuksista on vain noin kaksi prosenttia.
Samoin aloitettaessa varsin yksituumaisesti todettiin, että ilman maailmanlaajuisestikin esimerkillistä sopimuspalokuntajärjestelmää ei tulla toimeen. Nyt kuitenkin Varhan ensi vuoden budjetissa ollaan purkamassa näitä lupauksia.
Minulle turkulaisena, mutta 200 päivää vuodessa Taivassalon saaressa asuvana, pelastuksen tärkeä tehtävä on pystyä auttamaan minua, jos jotain tapahtuu. Miten turvataan ensihoito ja sairaankuljetus? Näillä säästöesityksillä ei mitenkään.
Jos vastesuunnittelua tehostetaan (säästetään) 150 000 euroa ja se kohdennetaan sopimuspalokuntiin, se merkitsee 15 prosentin vähennystä hälytysrahoihin. Siis pelastusalusta ei saada irti rannasta minua noutamaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää helikopterikyyti. Se niistä säästöistä sitten.
Esitetään myös, että pelastusyksiköiden vahvuutta pudotetaan palvelukysynnän perusteella, vaikutus 6 henkilötyövuotta. Arvaatte varmaan, mistä vähennykset haetaan. Tietysti alueilta: Nauvo, Loimaa, Taivassalo. Tämä merkitsisi, ettei hälytyksestä seuraa muuta kuin jostain on löydettävä sopimuspelastajia. Kuitenkin juuri näistä säästetään.
Talousarviossa esitetään myös ensihoitopalvelujen ostamista ja oman tuotannon pienentämistä tilanteessa, jossa nykyiselläkin tasolla on vaikeuksia saada yksiköitä paikalle kohtuuajassa.
Salon yöpäivystyksen lakkaamisella haettiin säästöjä. Vähän saatiinkin, kun lisääntyneet sairaankuljetuksen kustannuksia saatiin siirrettyä Kelan maksettavaksi. Nyt samaa ideaa jatketaan supistamalla neljällä tunnilla päivystyksiä Uudessakaupungissa ja Loimaalla. Määrät ovat pieniä, mutta oheisvaikutukset suuria. Oman auton tarpeeton käyttö ja taksien lisääntyneet ajot, jolloin taas saadaan kustannuksia siirretyksi Varhalta Kelalle. Tämä virkamiesesitys sentään torjuttiin aluehallituksessa, mutta saapas nähdä mitä jatkossa tapahtuu.
Pelastuksen osalta huonoa on myös esitys yöaikaisen valmiuden heikentämisestä talvikaudella. Siis hätäkeskus ei saa hälytettyä Loimaalta, Nauvosta tai Taivassalosta. Taivassalon ambulanssin toimintakin on vaarassa.
Ensihoito ja kuljetus ovat ne keskeiset asiat, joista minä vuosikymmeniä terveydenhuollossa toimineena olen omasta ja pelastustoimen puolesta huolissani. Älkää jättäkö minua saareen yksinäni ilman avun saannin mahdollisuutta. Ei kai sentään sarjassa säästämisen järjettömyyksiä ole tarkoitus, että lähellä alueilla saatavien palvelujen puutteessa sairaana kuljetettava kuolee ennen päivystykseen pääsyä ja näin erikoissairaanhoito säästää.
Pekka Paatero
Läänin sosiaali- ja terveysneuvos emeritus