Saamme lukea mediasta toistuvasti erilaisista kouluissa tapahtuvista väkivaltaisuuksista ja oppilaiden sekä opettajien kokemasta kovasta kuormituksesta. Tapaukset ovat arkipäivää kaikilla kouluasteilla varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Näistä asioista keskustellaan silti vastakkainasettelun keinoin eikä kokonaisuutena.
Aina kun puhutaan koulun ongelmista, joku haluaa kertoa, että pitää muistaa nostaa esille koulujen hyvätkin asiat. On ihan totta, että suurella osalla oppilaista ja opettajista menee hyvin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että osa kuormittuu koulutyössä ja joutuu jopa väkivallan kohteeksi. Tällöin hyvää tarkoittava positiivisten asioiden esille nostaminen muuttuu toksiseksi positiivisuudeksi.
Turvallisuuskeskustelun pitää perustua tosiasioihin ja asioista on voitava puhua oikeilla nimillä. Jos puhutaan omaehtoisesta käytöksestä, se kuulostaa huomattavasti lievemmältä kuin väkivaltainen käytös, vaikka sillä tarkoitetaan käytännössä samaa asiaa. Jos joku lyö toista koulussa, se on pahoinpitely, ei rajatonta käytöstä.
Peräänkuulutamme jämäkkyyttä asioiden käsittelyyn. Mikäli kouluissa tapahtuu väkivallantekoja, maalittamista tai muuta henkistä väkivaltaa, kaikki turvallisuuspoikkeamat pitää käsitellä ja tarvittaessa annostella niistä seuraamuksia. Korostamme myös poliisin kanssa tehtävää yhteistyötä, sillä esimerkiksi pahoinpitely on pahoinpitely, vaikka se tapahtuisikin koulussa. Opettajalla on täysi oikeus tehdä rikosilmoitus häneen kohdistuneesta väkivallasta.
Vaikka koulu on monelta osin muusta yhteiskunnasta poikkeava ympäristö, se on silti monien ammattilaisten työpaikka. On hyvä muistaa, että lainsäädäntö lähtee siitä, että jokaisella on koulussakin oltava oikeus turvalliseen oppimisympäristöön sekä työpaikkaan. Työnantajan ja koulutuksen järjestäjän vastuulla on varmistaa se, että kenenkään ei kuulu työssään tai opinnoissaan kokea henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Vain määrätietoisella ja faktoihin pohjautuvalla turvallisuustyöllä koulutyö voidaan pitää turvallisena kaikille. Tästä hyötyvät kaikki.
Ope ry:n hallitus
Antti Alanen
varapuheenjohtaja
Jaana Markola
sihteeri