Valittaminen kuuluu suomalaiseen kansanperinteeseen melkein yhtä vahvasti kuin sauna ja kahvi. Siksi ajattelin tällä kertaa tehdä jotain poikkeuksellista: kiittää.
En toki väitä, että kaikki Naantalin kaupungin hoidossa olisi täydellistä. Aina löytyy korjattavaa, parannettavaa ja keskusteltavaa. Mutta kun ympärilleen katsoo avoimin silmin, näkee myös paljon sellaista, josta voi olla aidosti iloinen.
Viime vuosien liikennejärjestelyt, uudet kiertoliittymät ja esimerkiksi Kaivokadun uudistaminen sekä rannan monet uudistukset ovat mielestäni onnistuneita. Ne tekevät kaupungista toimivamman ja samalla siistimmän näköisen.
Erityisen kiitoksen haluan kuitenkin antaa kaupungin kukkaistutuksista ja viheralueista vastaaville ihmisille.
Vanhan kaupungin alueen suuret kukka-asetelmat eivät ole vain kauniita. Ne ovat suorastaan pieniä taideteoksia. Niitä katsellessa tulee hyvä mieli, ja uskon, että samaa ajattelevat monet Naantalissa vierailevat matkailijatkin.
Kukkien istuttaminen on yksi asia. Niiden hoitaminen viikosta toiseen koko kesän ajan on toinen. Siksi suuri kiitos kaupungin puutarhureille ja kaikille niille työntekijöille, joiden kädenjälki näkyy ympärillämme.
Naantali on kaunis kaupunki luonnostaan, mutta kauneus ei säily itsestään. Sen eteen tehdään joka päivä paljon työtä, jota emme ehkä aina huomaa.
”On ilo olla naantalilainen” Tästä hankkeesta myös kiitos asianosallisille. Ja päättäjien antamista taloudellisista mahdollisuuksista.
Kun kävelee Vanhan kaupungin kujilla, katselee merta, veneitä, puistoja ja hyvin hoidettua ympäristöä, tulee usein ajatelleeksi, kuinka hienossa kaupungissa saamme asua.
Naantali ei ole meille vain matkailukaupunki tai kesäkaupunki. Se on ennen kaikkea meidän kotikaupunkimme.
Ja kyllä sen saa joskus sanoa ääneenkin: on ilo ja etuoikeus olla naantalilainen.
Kotikaupungistaan saa olla ylpeä ilman, että samalla väittää kaiken olevan täydellistä. Päinvastoin. Juuri siksi, että kaupunki on meille tärkeä, haluamme sen kehittyvän ja pysyvän hyvänä paikkana asua myös tulevaisuudessa.
Epäkohdista pitää saada sanoa ja kaupungin toimintaa saa arvostella. Mutta yhtä tärkeää olisi muistaa sanoa ääneen myös silloin, kun asiat on tehty hyvin.
Tällä kertaa siis ei valitusta.
Vaan vilpitön kiitos.
Kiitos Naantalin kaupunki – ja erityisesti kiitos niille ihmisille, jotka omalla työllään tekevät kotikaupungistamme viihtyisän, kauniin ja hyvän paikan elää.
On ilo olla naantalilainen.
Pentti-Oskari Kangas
Onnellinen mies
Naantali