Onko mennyt päättäjiltä vellit ja puurot sekaisin tässä jäänmurtajahuumassa. Pitää katsoa asioita todellisuuden mukaan. Meillä on tilauskirjoissa hyvä tilauskanta Turun telakalta, joka turvaa työllisyyden telakalla alihankkijoineen pitkäksi ajaksi. Telakan ja alihankkijoiden tulee muistaa, että noudattavat työehtosopimuksia ja maksetaan sovitut palkat.
Stora Enso Oulun tehtaat ovat sijoittaneet seitsemän vuoden aikana noin kaksi miljardia PK6 ja 7 -muutosprosessiin, kun molemmat koneet on muutettu pakkauskartonkia valmistaviksi koneiksi ja sitä kautta koko tuotantoprosessi on muuttunut hienopaperista pakkauskartongiksi.
Se oli Oulun tehtaalla pitkä tie kuljettavaksi, kun yhtiön johto oli päättänyt, että päällystetyn painopaperin valmistus Oulussa lopetetaan. Muutos pakkauskartonkikoneiksi on ollut onnistunut projekti ja olen siitä tyytyväinen, että sain itse olla mukana ensimmäisessä vaiheessa. Tästä on vähän kirjoitettu, vaikka Enson sijoitukset olivat hyvin merkittäviä, nyt pääpaino on jäänsärkijöissä.
On erittäin hyvä, että Suomeen saadaan uusia tilauksia, mutta neljä jäänsärkijää ei tee kesää eikä talvea. Ensinnäkin työvoima? Mistä saamme ammattiväkeä, kun pulaa on suorittavasta portaasta, levysepät, hitsarit, putkimiehet ja monet muut ammattiryhmät. Ammattikoulutusta on karsittu kovalla kädellä, joten meidän on taas turvauduttava Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan ammattimiehiin.
Meillä hallitus on luonut sellaiset puitteet työehtosopimuksiin, että tulee olemaan monta hankalaa neuvottelua ratkaistaviksi, kun meillä vielä on niin kokemattomat työvoimaministerit nykyinen ja ex, joka muuten oli entinen grillikauppias.
Turun telakan hyvä tilauskanta ja samat alihankkijat jäänmurtajilla. Tämä tulee tuottamaan meille ongelmia neljän jäänmurtajan rakentamisessa aikataulun mukaan.
Nyt puhutaan noin 5,5 miljardin tilauksista, mutta siitä Suomen osuus tulee olemaan noin kaksi miljardia. USA:n rannikkovartioston ohjeistukset ja luvat tulevat olemaan erittään hankalia ratkottaviksi ja tuottavat paljon niin sanottua paperisotaa lupakäytännössä. Olen aivan varma, että herrat ministerit eivät hallitse näitä kiemuroita. Tämä tulee monelle yllätyksenä ja mitä se maksaa. Vielä ei ole yhtään jäänmurtajakauppaa telakoiden kanssa tehty, mutta siitä huolimatta kaikki haluavat saada niistä kunnian olemattomista tilauksista.
Vanha sanonta, kun kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. Toivon, että saamme tilaukset kotiin ja oikealla hinnalla, ettemme joudu takausten maksumieheksi.
Juhani Jokinen
Masku