Avotyötoiminta on kunnissa ja hyvinvointialueilla järjestettävää kuntouttavaa työtoimintaa, joka tapahtuu tavallisilla työpaikoilla. Sen tavoitteena on tukea vaikeasti työllistyvien, kuten kehitysvammaisten henkilöiden, toimintakykyä ja paluuta työelämään.
Vaikka työtehtävät usein vastaavat palkkatyötä, avotyötoiminta luokitellaan sosiaalihuollon palveluksi, ei työsuhteeksi. Tämä tarkoittaa, että osallistujat eivät saa palkkaa, eivät kerrytä eläkettä eivätkä ole oikeutettuja työterveydenhuoltoon tai ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. He saavat usein vain pienen kulukorvauksen, joka ei välttämättä kata edes ruokailu- ja matkakuluja.
Nykyjärjestelmä johtaa avotyötoimintaan osallistuvien hyväksikäyttöön. Se myös jakaa työpaikkojen työntekijät kahteen kastiin (palkalliset ja palkattomat työntekijät). Avotyötoiminta ei myöskään usein edistä osallistujan aitoa työllistymistä avoimille markkinoille.
Edellä mainittujen epäkohtien takia, olemme laatineet kansalaisaloitteen, jolla vaadimme avotyötoimintaan osallistuville oikeutta työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan ja oikeusturvaan. Järjestelmän tulee kunnioittaa avotyötoimintaan osallistujien ihmisarvoa ja tukea aktiivisesti heidän siirtymistään oikeisiin työsuhteisiin.
Inka Kolhinoja (vammaisvaikuttaja, kok.,)
Mikko Luomala (varavaltuutettu, kok., projektitutkija)
Elina Nykyri (valtuutettu, vas., vammaisaktiivi)
Artturi Ahvenus (vammaisaktiivi, vas.)