Keskustanuoret tekivät kevätkokouksessaan käsittämättömän linjauksen, jonka mukaan seksityöstä voisi tulla maaseudun kantava elinkeino. Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapion mielestä maaseudun ihmiset ovat yksi ryhmä, jolle tällainen uusi avaus ja elinkeino voisivat tuoda vireyttä ja elinvoimaa.
Keskustanuoret kannattavat Oikeus työhön -kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on nostaa seksipalveluiden myynti muiden elinkeinojen rinnalle. Mihin unohtuivat Keskustanuorten arvot, kuten ihmisten hyvinvoinnin henkisen puolen korostaminen tai sivistys ja ihmisenä kasvaminen on kaiken kehityksen edellytys? Entä mitä asiasta ajattelee emopuolue keskusta?
Prostituutio, josta nykyään halutaan käyttää termiä seksityö, ei voi koskaan olla tavallista ja hyväksyttyä työtä. Perustelut tälle ovat selvät. Prostituutio on seksuaalisen väkivallan muoto, jota ruokkivat erilaiset rakenteelliset eriarvoisuuden muodot, jotka perustuvat hyväksikäyttöön, sukupuoleen, köyhyyteen, ikään, etniseen alkuperään ja muuttoliikkeeseen. Prostituution normalisoituminen edistää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa lähettämällä viestin, että naiset ovat hyödykkeitä.
EU:ssa joka kolmas nainen on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa ja joka toinen nainen on kokenut seksuaalista häirintää 15 vuoden iästä alkaen. Yhdeksään Euroopan maahan perustuvassa raportissa todetaan, että 63 prosenttia prostituutioon osallistuvista naisista on ilmoittanut tulleensa raiskatuiksi prostituutioon ryhtymisen jälkeen ja 71 prosenttia naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa.
Prostituution normalisoituminen on jo johtanut siihen, että nuoret naiset hankkivat rahaa tai hyödykkeitä myymällä itseään. Onlyfans on uusi rekrytointimuoto prostituutioon. Samoin ns. Sugar daddy -ilmiö, josta monet nuoret tytöt haaveilevat. Suomalaiset prostituoidut, jotka ylpeästi kutsuvat itseään seksityöläisiksi, Onlyfansissa esiintyvät naiset ja naiset, joiden elintaso on riippuvainen “sokeri-isien” anteliaisuudesta, ovat itse asiassa heikentämässä naisten asemaa. He edistävät naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa, ihmiskauppaa, sukupuolistereotypioita, seksismiä ja seksististä vihapuhetta.
Haluan myös muistuttaa keskustanuoria Euroopan parlamentin syyskuussa 2023 hyväksymästä päätöslauselmasta, jossa todetaan, että seksin tulee perustua suostumukseen, joka voidaan antaa vain vapaaehtoisesti, eikä sitä voi korvata rahanvaihdolla. YK puolestaan on todennut, että sopimusvaltioiden on pyrittävä kaikkiin asianmukaisiin keinoihin estääkseen ihmiskauppaa ja prostituutiota, ja varmistaa, että lait, järjestelmät, määräykset ja rahoitus ovat olemassa tämän toteuttamiseksi.
Kehotan keskustanuoria ja Jere Tapiota ottamaan selvää naisten ja tyttöjen oikeuksista sekä keskustelemaan niiden naisten kanssa, jotka ovat selviytyneet ihmiskaupasta ja prostituutiosta.
Mirja-Riitta Sjöholm
Kristillisdemokraatit