Suomi on Euroopan Japani, sanottiin hyvin yleisesti vain lyhyt aika sitten. Kaikki lainasivat rahaa ilman mieltä ja pistivät menemään samaa kyytiä. Pelotti sellainen peli. Maksoin kaikki ulkomaan lainani pois. Kupla posahti. Kaaos oli hirveä.
Parhaimmatkaan asiantuntijat eivät olisi osanneet ennustaa sellaista. Tämä se vasta pelottaakin, kun sitten näin sanottiin. Mitä osaamista siinä tarvitaan? Entä nyt? Pitäisikö huolestua? Ei tarvitse, kuulen ekonomistin sanovan. Suomella ovat luottotiedot kunnossa ja mahdollisuus saada lisää lainaa.
Mikä saa ihmisen puhumaan tuolla tavalla? Sadun "päivä prinsessana" oli hyvin kallis hallituskokeilu. Pitääkö vielä uusia sellainen, ennen kuin heräämistä alkaa tapahtua? Mikä sellainen on kansa, joka on onnellinen, kunhan rahaa vain jaetaan ja huomista ei ole?
Pahanilmanlinnut huomisesta puhuvat. Raha tarvitaan nyt. Siellä, missä hyvinvointi ja raha ovat sama asia, kumpaakaan ei koskaan ole tarpeeksi. Usein hetken tyydytys uudesta tavarasta vie vain syvemmälle suohon.
Periaatteet loivat aikanaan puolueet. Nyt se taitaa olla enemmänkin peli, jossa taistellaan siitä, kuka saa eniten ääniä. Onko se vain vallan ja kunnian himoa? Näkemykseni on, että hyvinvointi syntyy yhteisöön, joka tavoittelee arvoja.
Mitättömän vähän kuulee nyt puhuttavan arvoista tavoitteina. Päinvastoinkin kuulee puhuttavan ikään kuin ajattomat arvot ovatkin jotain eilisen päivän satuja, joihin vanhat huuhaat vielä uskovatkin. Vakavasti taaksepäin on ns. kehitys kulkenut ratkaisevan tärkeillä alueilla.
Nuoria me emme voi moittia. Itse olemme heille tämän kaiken rakentaneet. Opetamme esimerkillämme itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Näen, että olemme jakaneet heille huonomman käden kuin mitä meille kerran annettiin.
Meidän kaikkien on uskallettava avoimesti keskustella asioista, jotka tiedämme tärkeiksi. Pelkkä äänestäminen ei nyt enää riitä. Vastuu on valtava.
Veikko Harala