Li­von­saa­ri oli vie­lä so­tien jäl­keen täy­sin toi­sen­lai­nen kuin tä­nään, mo­nel­la­kin mit­ta­ril­la mi­tat­tu­na. Vä­es­tö on pää­o­sin vaih­tu­nut vuo­si­kym­me­nien ku­lu­es­sa ja uut­ta elä­mää on syn­ty­nyt paik­ka­kun­nal­le. Van­ha ag­raa­riyh­tei­sö on saa­nut seu­rak­seen mo­nia yri­tys­muo­to­ja, jot­ka elä­vöit­tä­vät 14 ky­län elä­mää.

Eri­tyi­ses­ti tuos­ta so­dan­jäl­kei­ses­tä, 1950-lu­vun elä­mäs­tä tun­nen tar­vet­ta oma­koh­tai­ses­ti muis­tel­la.

Ta­ri­na pe­rus­tuu pää­o­sin kir­joit­ta­jan muis­ti­ku­viin, jot­ka syn­tyi­vät ky­sei­sel­lä vuo­si­kym­me­nel­lä työs­ken­nel­les­sä­ni Li­von­saa­ren Osuus­kau­pas­sa. Muu­ta­mat ha­vain­not ovat syn­ty­neet jo sitä en­nen ol­les­sa­ni pari kuu­kaut­ta työs­sä pai­kal­li­ses­sa put­ki­teh­taas­sa. Li­säk­si muis­tot ovat läh­töi­sin pai­kal­li­sen ur­hei­lu­seu­ran ja maa­ta­lous­ker­hon tii­moil­ta.

Ko­ti­ni si­jait­si noin vii­den ki­lo­met­rin pääs­sä Li­von­saa­res­ta ja mat­kat töi­hin ja har­ras­tuk­siin saa­rel­le ta­pah­tui­vat pää­sään­töi­ses­ti pol­ku­pyö­räl­lä, ke­sät tal­vet. It­se saa­ri ja ih­mi­set tu­li­vat vä­hi­tel­len tu­tuik­si. En­sim­mäi­set ys­tä­vät oli­vat jo kan­sa­kou­lus­ta 1940-lu­vul­ta tut­tu­ja, jot­ka nyt ta­pa­si nuo­ri­na ai­kui­si­na.

En­sim­mäi­nen työ­paik­ka­ni oli Li­von­saa­ren Put­ki­teh­das, jos­sa aloi­tin elo­kuus­sa 1954. Sen oli­vat pe­rus­ta­neet muu­ta­ma vuot­ta ai­kai­sem­min pai­kal­li­set yrit­tä­jät Es­ko Saa­ri­nen ja Nuut­ti Munk­ki. Teh­das si­jait­si Vel­ku­aan joh­ta­van tien var­res­sa. Tuo­tan­to­suun­ta­na oli sa­la­o­ji­tuk­seen tar­vit­ta­vat sa­vi­put­ket ja nii­hin liit­ty­vät haa­ra­kap­pa­leet. Vii­mek­si mai­ni­tut oli­vat täy­sin kä­si­työ­nä teh­tä­viä. Ky­sei­set teh­das­ra­ken­nuk­set ovat vie­lä­kin ole­mas­sa. Siel­lä eh­din työs­ken­nel­lä noin kak­si kuu­kaut­ta ja tu­tus­tua pai­kal­la työs­ken­te­le­viin ih­mi­siin, kun­nes tuli eteen työ­pai­kan vaih­to.

Sil­loi­nen osuus­kau­pan joh­ta­ja Er­nest Kor­ve­la oli kat­sel­lut sil­lä sil­mäl­lä ja py­säyt­ti mi­nut teh­taal­ta tul­les­sa­ni ja tar­jo­si har­joit­te­li­jan paik­kaa osuus­kau­pas­sa. Pääs­ty­ä­ni ko­tiin ker­roin asi­as­ta van­hem­mil­le­ni ja sain heil­tä tu­kea vaih­taa työ­paik­kaa, vaik­ka­kin palk­ka las­ki huo­mat­ta­vas­ti. Il­moi­tin joh­ta­ja Kor­ve­lal­le ot­ta­va­ni työn ja jo seu­raa­va­na päi­vä­nä sain aloit­taa har­joit­te­li­ja­na kau­pas­sa. Oli lo­ka­kuun 10. päi­vä 1954. Mer­kit­sin päi­vä­mää­rän kau­pan kel­la­riin joh­ta­vien rap­pu­jen vie­rei­seen sei­nään, jos­sa se saat­taa vie­lä­kin ol­la.

En­sim­mäi­nen ”jär­ky­tys” oli työ­tak­ki, jon­ka sain pääl­le­ni pu­et­ta­vak­si. Se ulot­tui nilk­koi­hin as­ti ja hä­pe­sin sitä. Mo­nia mui­ta­kin muu­tok­sia ar­ki­seen elä­mään tuli. Oli opit­ta­va tie­to­ja ja tai­to­ja, joi­ta asi­a­kas­pal­ve­lus­sa tar­vi­taan. Yh­tä­lö myy­jä­har­joit­te­li­ja, va­ras­to­mies ja au­ton apu­mies toi­mi hy­vä­nä kou­lu­tuk­se­na. Työ­teh­tä­viin kuu­lui myös joka per­jan­tai­na ol­la apu­mie­he­nä Kar­ja­kun­nan teu­ras­kar­jan ke­räi­ly­au­tos­sa. Näil­lä mat­koil­la ta­pah­tui mo­nen­lais­ta, ku­ten Vel­ku­an ve­sil­lä, jos­sa sika pu­to­si kul­jet­ta­vas­ta moot­to­ri­ve­nees­tä me­reen, mut­ta on­nis­tut­tiin nos­ta­maan ta­kai­sin. Si­ka­las­tis­sa ol­lut vene oli tu­los­sa Teer­sa­lon lai­tu­riin, jos­sa odo­tim­me sitä. Ve­net­tä kul­jet­ti­vat tun­ne­tut vel­ku­a­lai­set Uu­no Saa­ri­nen ja Os­mo Vi­len. Aloit­ta­es­sa­ni osuus­kau­pas­sa työ­to­ve­rei­na oli­vat joh­ta­ja ja rou­va Kor­ve­lan li­säk­si myy­ji­nä Ai­li Kai­ja­nen ja Lei­la Leh­mus sekä au­ton­kul­jet­ta­ja­na Veik­ko Suo­mi­nen. Myö­hem­min Vei­kon siir­ty­es­sä Pal­van myy­mä­län­hoi­ta­jak­si, peri au­ton­kul­jet­ta­jan pai­kan Kei­jo Leh­to­nen.

Kaup­pa, jon­ka uu­si myy­mä­lä oli val­mis­tu­nut Vel­ku­al­le joh­ta­van tien var­teen 1950-lu­vun tait­tees­sa, oli koko saa­ren kes­kus. It­se kaup­pa­ta­loon kes­kit­tyi myös pos­ti. Tu­le­va pos­ti tuli päi­vä­au­tos­sa As­kais­ten pos­ti­kont­to­ris­ta ja läh­te­vä pos­ti kel­lo 17 au­tos­sa As­kai­siin. Pai­kal­li­nen pos­tin­kan­to saa­rel­la oli ja­et­tu poh­joi­seen ja ete­läi­seen pii­riin. Poh­ja­pään pos­tin­kan­toa hoi­ti Nii­lo Suo­mi­nen Til­lin­pe­räs­tä, mut­ta Kai­nun suun­nan jär­jes­te­lyä en muis­ta.. Var­sin­kin pos­tin­tu­lo kes­kit­ti mo­net tu­li­jat kaup­paan puo­len­päi­vän jäl­keen. Myös ryh­mä ”pils­ne­rin ys­tä­vät” ke­rään­tyi pos­tia odo­tel­les­sa kaup­paan kal­jal­le.

Kau­pas­ta kä­sin ym­pä­röi­vää maa­il­maa seu­ra­ten op­pi tun­te­maan ih­mi­set ja hei­dän ta­pan­sa ja tar­peen­sa. Toi­set, var­sin­kin nais­vä­ki pu­keu­tui kaup­paan tul­les­saan mies­ten tul­les­sa suo­raan pel­lol­ta tai met­säs­tä. Oli ta­lo­ja, jois­ta vain isän­nät kä­vi­vät kaup­pa-asi­oil­la, jol­loin emän­tiä en edes op­pi­nut tun­te­maan.

Ns. ”van­ha kaup­pa”, en­ti­nen osuus­kau­pan toi­mi­pis­te si­jait­si myös Toi­vas­ten ky­läs­sä, nel­jän tien ris­teyk­ses­sä Poh­jan­pää­hän ja Kauk­koi­siin joh­ta­vien tei­den kul­mauk­ses­sa. Se oli edel­leen ole­mas­sa, toi­mien muun mu­as­sa hen­ki­lös­tön asun­to­la­na ja va­ras­to­na. Myös As­kais­ten Osuus­kas­san pai­kal­lis­kont­to­ri si­jait­si siel­lä. Kas­san­hoi­ta­ja­na toi­mi ky­sei­sel­lä vuo­si­kym­me­nel­lä Lea Suo­mi­nen.

Sil­loi­nen Li­von­saa­ren kes­kus­ta oli ha­jal­laan. Kau­pan ym­pä­ris­tös­sä oli tien vas­tak­kai­sel­la puo­len lii­ken­nöit­si­jä Ei­no Rin­del­lin asuin­ta­lo. Mui­ta lä­het­ty­vil­lä ole­via ra­ken­nuk­sia oli ai­no­as­taan Tö­rö­lä, joka oli tu­le­van seu­ro­jen­ta­lon al­kuo­sa ja jo­hon pu­he­lin­kes­kus siir­tyi au­toi­li­ja Rin­del­lin kiin­teis­tös­tä. Uu­des­sa pai­kas­sa oli myös asun­to-osa ja kes­kuk­sen­hoi­ta­ja­na toi­mi rou­va Lau­ta­na­la, mie­hen­sä Kau­ko Lau­ta­na­lan toi­mies­sa Rin­del­lin au­ton­kul­jet­ta­ja­na.

Kau­pan ohel­la lii­ken­ne näyt­te­li mer­kit­tä­vää osaa saa­re­lais­ten toi­meen­tu­los­sa. Saa­rel­la toi­mi kak­si lii­ken­nöit­si­jää, Erik An­ders­son Kai­nun Näy­kö­läs­tä kä­sin ja Ei­no Rin­dell, jot­ka hoi­ti­vat mat­kus­ta­ja­lii­ken­teen Teer­sa­los­ta Tur­kuun. Ta­va­ra­lii­ken­tees­tä vas­ta­si­vat Pau­li Pie­ti­lä Kauk­koi­sis­ta ja Rei­no Ma­lin Kai­nus­ta. Pää­o­sin hei­dän päi­vit­täi­ses­tä ajos­taan muo­dos­tui mai­don­kul­je­tuk­ses­ta Nou­si­ais­ten ja Mie­tois­ten mei­je­rei­hin. Tak­siy­rit­tä­mis­tä har­joit­ti­vat mm. Erik An­ders­son sekä Ris­tot Kaa­ma­nen ja Ma­lin.

Vilk­kaim­mil­laan lin­ja-au­to­lii­ken­ne oli 1950-lu­vun lo­pul­la, jol­loin edes­ta­kai­sia vuo­ro­ja saat­toi ol­la ar­ki­sin vii­si–kuu­si edes­ta­kais­ta mat­kaa Tur­kuun. Nämä oli­vat ja­kau­tu­neet kah­tia lii­ken­nöit­si­jöi­den kes­ken. Var­hai­sin vuo­ro läh­ti Teer­sa­los­ta aa­mu­kuu­del­ta ja vii­mei­nen ar­ki-il­tai­sin 18.30. Sun­nun­tai- ja py­hä­vuo­rot poik­ke­si­vat osin näis­tä. Vie­lä tuol­loin mat­kus­ta­jia sekä pien­ta­va­ran­kul­je­tus­ta riit­ti. Ke­säi­sin var­sin­kin man­sik­ka näyt­te­li mer­kit­tä­vää osaa ja mui­na vuo­de­nai­koi­na ka­las­tuk­sen saa­liit, jot­ka suun­tau­tui­vat to­ri­kaup­paan.

Mai­don­kul­je­tus muo­dos­ti so­dan­jäl­kei­sen ja var­sin­kin 1950-lu­vul­la va­kiin­tu­neen toi­min­nan, joka ta­ka­si saa­rel­la kah­den yrit­tä­jän kan­nat­ta­van toi­min­nan. Muis­taak­se­ni Pau­li Pie­ti­lä ke­rä­si mai­dot Poh­ja­pään suun­nas­ta ja kul­jet­ti ne Mie­tois­ten Osuus­mei­je­riin, kun taas Rei­no Ma­lin Teer­sa­los­ta ja Kai­nus­ta al­ka­en vie­den ne Nou­si­ais­ten Osuus­mei­je­rin ja­los­tet­ta­vak­si. Mai­dot kul­je­tet­tiin ton­kis­sa eli pys­töis­sä mei­je­riin. Tei­den var­sil­le nous­seet mai­to­lai­tu­rit muo­dos­ti­vat ajan oloon ”lai­tu­rien saa­ris­ton”, jot­ka muo­dos­tui­vat myö­hem­män ajan nos­tal­gi­ak­si. Li­säk­si syk­syi­set juu­ri­kas­kul­je­tuk­set Naan­ta­lin teh­taal­le muo­dos­ti­vat mer­kit­tä­vän yk­sit­täi­sen työ­koh­teen.

Saa­rel­la ole­vaan ties­töön tuli pa­ran­nus­ta heti vuo­si­kym­me­nen alus­sa, kun uu­del­ta osuus­kau­pal­ta Teer­sa­loon jat­ka­va tie­lin­jaus tuli val­miik­si. Vuo­si­kym­men­ten toi­ve ja uu­ras­tus oli to­teu­tu­nut ja koko Li­von­saa­ren ete­läi­nen osa sai kun­nol­li­sen tie­yh­tey­den, van­han Kai­nun ky­lään ulot­tu­van ky­lä­tien jää­des­sä pai­kal­li­seen käyt­töön. Poh­jan­pään­tie sai vie­lä odot­taa pa­ran­nus­töi­tä.

Vie­lä 1950-lu­vul­la käy­tös­sä oli­vat myös pe­rin­tei­set tal­vi­tiet, joi­den var­res­sa kes­kei­ses­ti oli Li­von­saa­ri. Ete­läi­sin reit­ti suun­tau­tui Teer­sa­lon ja Li­von­saa­ren vä­li­sel­lä ns. ”Salm­pe­rän hai­kan” yli Lem­pi­saa­ren suun­taan. Se reit­ti joh­ti Ini­ön ja Hak­ken­pään suun­taan. Eni­ten lie­nee ol­lut käy­tös­sä Rou­hun ran­nas­ta Kauk­ko­siin ja edel­leen Mus­ta-au­kol­le joh­ta­nut tal­vi­tie. Poh­ja­pään alu­eel­ta pääs­tiin mu­kaan Tai­vas­sa­los­ta Ke­rä­saa­ren, Ve­rä­jän­kor­van kes­ti­kie­va­rin kaut­ta Naan­ta­liin tiel­le. Nämä vaih­to­eh­dot pal­ve­li­vat hy­vil­lä re­ki­ke­leil­lä.

Saa­ren te­ol­li­suus le­pä­si kah­den put­ki­teh­taan va­ras­sa. Es­ko Saa­ri­sen ja Nuut­ti Mun­kin pe­rus­ta­ma Li­von­saa­ren Put­ki­teh­das Oy aloit­ti toi­min­tan­sa vuo­si­kym­me­nen vaih­tees­sa ja muu­ta­maa vuot­ta myö­hem­min nou­si kil­pai­le­va teh­das Kai­nun ky­län Uo­ti­lan mail­le. Ylei­nen te­ol­li­nen ke­hi­tys Suo­mes­sa siir­tyi var­sin pian sa­la­o­ji­tuk­ses­sa käyt­tä­mään muo­vi­put­kea, jol­loin van­ha­kan­tai­nen tii­li­put­ki sai siir­tyä si­vuun. Näin ol­len pai­kal­li­nen te­ol­li­suus näi­vet­tyi seu­raa­van vuo­si­kym­me­nen alus­sa.

Mark­ku Leh­to

Kir­joit­ta­ja me­neh­tyi en­nen jou­lua. Teks­ti jul­kais­taan omais­ten toi­vees­ta.