Teema näkyy erityisesti cosplay-ohjelmassa ja mahdollisesti tapahtumaan osallistuvien asuissa.
Uudessakaupungissa vietetään jälleen Ukicon-tapahtumaa perjantaina ystävänpäivänä 14.2. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Uudenkaupungin nuorisopalvelut, Uudenkaupungin kulttuuripalvelut ja Uudenkaupungin kirjastopalvelut.
Tänä vuonna Ukicon osuu ystävänpäivälle, ja tapahtuman teemaksi on valikoitunut The Power of Love – Rakkauden voima. Teema näkyy erityisesti cosplay-ohjelmassa ja mahdollisesti tapahtumaan osallistuvien asuissa.
Ukiconissa järjestetään pukukilpailu, johon ilmoittautuminen on avoinna 30.1. saakka. Pukukilpailuun osallistuvat pääsevät esiintymään lavalla suunnittelemallaan hahmolla ja asulla. Kilpailu on tarkoitettu kaikentasoisille harrastajille, ja mukaan ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin kokeneemmatkin cosplayn tekijät. Tärkeintä ei ole täydellisyys vaan osallistumisen ilo ja oman hahmon rohkea esittäminen. Pukukilpailun lisäksi ohjelmassa on ei-kilpailullinen catwalk, jossa asun voi esitellä yleisölle ilman kilpailupaineita.
Tapahtumassa on runsaasti muutakin maksutonta ohjelmaa. Kävijöille on tarjolla muun muassa pinssipaja, siirtotatuointipaja, valokuvauspiste, karaokea, lautapelejä, tietokilpailu, pop up -kirjasto sekä varjoteatteria. Lisäksi tapahtumassa toimii taidekuja, jossa myyjät tarjoavat cosplay-aiheisia pientavaroita, käsitöitä ja taideteoksia. Toimintapisteet ovat tauolla pukukilpailun ajan noin kello 14–15.
Uudenkaupungin ruokapalvelut valmistavat tapahtumaan herkullisen tortillabuffetin, joka on avoinna koko tapahtuman ajan. Ruokailu on maksullinen.
Lisätietoa tapahtumasta: uki.fi/ukicon.