Naantalin tori kutsuu tanssimaan keskiviikkona 29.4. kello 17–19, jolloin vietetään Kansainvälistä Tanssin päivää.
Naantalin torilla järjestettävässä tapahtumassa ovat pääosassa sekä tanssista kiinnostuneet että innostuneet harrastajat. Tapahtuma kutsuu kaikkia mukaan nauttimaan tanssin hurmasta ja hyvästä tanssimusiikista. Lavalla tanssijoita tahdittaa Anne Tanskanen yhtyeineen. Päivän ohjelman juontaa toimittaja Lassi Lähteenmäki.
Tanssin pyörteisiin voi antautua vaikka varovasti aloitellen, sillä tapahtuman aluksi tanssinopettaja Janica Saarni Tanssistudio Centrosta opettaa askelmerkit pariin eri tanssilajiin klo 17–17.30. Samalla on yleisöllä tilaisuus harjoitella juuri opittua.
Tanssin monipuolisista mahdollisuuksista ja lajeista on tarjolla esimerkkejä muutamien tanssiesitysten myötä. Esiintymässä on myös naantalilaisia harrastajia.
Tanssin lomassa voi harrastaa myös paikallaan polkemista: torilla on kuntopyörä, jota on tarkoitus polkea yhteensä 12 tuntia tauotta. Polkemistempaus starttaa jo klo 8 aamulla ja päättyy tapahtuman jälkeen. Kaikki paikallaolijat ovat tervetulleita osallistumaan oman jaksamisensa mukaan.
Tapahtuman järjestää Naantalin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelut.