Le­mun, Mas­kun ja Nou­si­ais­ten mai­se­mat ja his­to­ria sekä tai­tei­li­joi­den hen­ki­lö­koh­tai­set ko­ke­muk­set piir­tä­vät ke­hiä Vee­ra Ruo­ho­mä­en, Til­tu Nur­mi­sen ja Satu Haa­pa­lan yh­teis­näyt­te­lys­sä.

Til­tu Nur­mi­sen ak­va­rel­li­kol­laa­seis­sa nä­kyy kol­me eri tee­maa: vesi, met­sä ja tai­vas. Nou­si­ai­sis­sa asu­va tai­tei­li­ja ko­kee näi­hin yh­teyt­tä kul­kies­saan koi­ran kans­sa Hir­vi­jo­en var­rel­la, ui­des­saan tal­viu­in­ti­sau­nal­la Fal­kin­kos­kel­la tai ret­keil­les­sään met­sis­sä, luo­lis­sa ja iki­ai­kai­sil­la lin­na­vuo­ril­la.

– Il­ta­myö­hään kat­se­len täh­ti­ku­vi­oi­ta, täh­den­len­to­ja ja ko­meet­to­ja omal­la pi­hal­la­ni tai vie­rei­sil­lä pie­nil­lä ja mut­kai­sil­la maa­lais­teil­lä, joil­la va­lo­saas­te ei häi­rit­se ja "tai­vaan ta­li­kynt­ti­lät" nä­ky­vät kirk­kaas­ti. Maa­lauk­sis­sa­ni vä­rit ja pyö­re­ät muo­dot kiep­pu­vat ja ovat yh­tey­des­sä toi­siin­sa kuin kos­ken kuo­hut, syk­syi­set leh­det syys­tuu­len vauh­dit­ta­mi­na tai täh­det ja pla­nee­tat mar­ras­kui­sel­la yö­tai­vaal­la, Nur­mi­nen poh­tii.

Le­mu­lai­nen Satu Haa­pa­la pa­laa näyt­te­ly­ru­nois­saan ai­em­pien vuo­sien ja­tu­lin­tar­ha- ja ki­vi­tee­moi­hin. Le­mus­sa on pe­ri­mä­tie­don mu­kaan ol­lut Hel­mus­saa­res­sa ja­tu­lin­tar­ha, ki­vis­tä ra­ken­net­tu si­säk­käis­ten ke­hien ra­ken­nel­ma. Tä­män tie­don ins­pi­roi­ma­na syn­tyi Tu­run kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuo­den han­ke. Vuo­si­na 2010–2011 uu­sia ja­tu­lin­tar­ho­ja ra­ken­net­tiin niin ki­vis­tä, ken­gis­tä kuin tulp­paa­neis­ta Tur­kuun, Le­muun ja Pai­mi­oon.

– Han­ke oli mie­len­kiin­toi­nen ja sii­tä jäi pal­jon hy­viä muis­to­ja, hank­keen koor­di­naat­to­ri­na toi­mi­nut Haa­pa­la ker­too.

Ru­nois­sa pi­run­pel­lot ja -ta­kat ku­vas­ta­vat Haa­pa­lal­le ke­hos­sa kan­net­tu­ja taak­ko­ja, ja­tu­lin­tar­hat taas mie­len va­paut­ta.

– Ki­vet ovat mi­nul­le mer­ki­tyk­sel­li­siä. Tääl­lä Le­mus­sa meil­lä on ai­van us­ko­mat­to­man hie­no­ja iso­ja siir­to­loh­ka­rei­ta.

Veera Ruohomäki, Ilmatar, 2025, Sekatekniikka kankaalle kollaasilisäyksin.

Myös Vee­ra Ruo­ho­mä­ki muis­tut­taa, et­tä Mas­kus­sa on kaik­ki­al­la kieh­to­vaa mui­nais­pe­rin­töä: luon­non­muo­dos­tel­mia, siir­to­ki­viä ja mui­nai­sia kul­ku­reit­te­jä. Mas­ku­lai­nen tai­tei­li­ja liik­kuu pal­jon lä­hi­luon­nos­sa vuo­den­kier­toa, ajas­tai­kaa seu­ra­ten.

Van­han kan­san vuo­si al­kaa myö­hään syk­syl­lä sa­to­vuo­den päät­ty­es­sä, rou­tai­sen maan maa­tes­sa mar­taa­na. Kek­ris­tä Mar­tin päi­vään ele­tään py­hää jak'ai­kaa, jol­loin teh­dään van­han vuo­den asi­at vii­meis­tä ja uu­den vuo­den asi­at en­sim­mäis­tä ker­taa.

– Tämä nä­kyy te­ok­sis­sa­ni syk­li­syy­te­nä, pa­luu­na van­han ja rak­kaan ää­rel­le, kul­ku­na luo­pu­mi­sen kaut­ta koh­ti uut­ta. Lin­tu­ko­to-te­ok­seen olen maa­lan­nut ke­vät­päi­vän ta­sauk­seen val­mis­tau­tu­van pa­ra­tii­sin pyör­tei­le­vän tun­nel­man.

In­tui­tio joh­dat­taa täy­sin uu­den ja en­nen­nä­ke­mät­tö­män ää­rel­le.

– Mi­nul­le se on tai­teen te­ke­mi­sen ydin­tä, jo­hon si­säl­tyy kyky ylit­tää oma nä­kö­kul­ma, as­tua it­sen ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­le. Luon­nos­sa koen sy­vää yk­seyt­tä. Hil­jen­nyn ja kuun­te­len, otan vas­taan. Ru­noi­li­ja Ru­min sa­noin: Et ole pi­sa­ra me­res­sä. Olet koko meri pi­sa­ras­sa, Ruo­ho­mä­ki si­tee­raa.

Laa­jen­tu­vat ke­hät – ku­va­tai­det­ta ja ru­no­ja on esil­lä Le­mun kir­jas­tos­sa 4.–28.11. Li­säk­si 6.11. kir­jas­tol­la jär­jes­te­tään kai­kil­le avoin ja mak­su­ton tai­deil­ta klo 18.30.

Tai­deil­las­sa tai­tei­li­jat luo­vat yh­des­sä te­os­ten tee­mois­ta runo- ja ää­ni­maa­il­man, joka vie ylei­sön ar­jen toi­sel­le puo­len, mui­nai­suu­den muis­toi­hin ja luon­non lu­moi­hin.

– Ha­lu­am­me ava­ta näyt­te­lyn tee­mo­ja eri ta­voin ja eri ais­tien kaut­ta. Eri­lai­set ää­ni­maa­il­mat sekä ru­no­jen ja ku­va­tai­teen yh­dis­tä­mi­nen ja tuo­mi­nen lä­hi­kir­jas­toon ovat mei­dän ta­pam­me tuo­da tai­det­ta kaik­kien ulot­tu­vil­le, mah­dol­li­sim­man hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­väk­si, Til­tu Nur­mi­nen ker­too.