Hunajalla maustettu paistettu karviainen sopii kalan kaveriksi.
Jatkan aiemmin aloitettua eksoottisen aasialaisen sweet and sour (makea/hapan) -yhdistelmän suomalaisen version kehittelyä. Villiä kalaa ja luonnossa luonnollisesti kasvanutta pihamarjaa sekä mehiläisten tuottamaa hunajaa. Niin suomalaista, että. Ja yksinkertaista. Siksi niin hyvää.
4:lle
600-700 g kalan filettä. Villiä sen olla pitää -mieluiten.
kahvikupillinen karviaismarjoja
voita tai kasviöljyä
1 rkl hunajaa
merisuolaa hiukkasen
siinä kaikki
Muusaa tehosekoittimella karviaismarjat hienoksi. Sekoita joukkoon ruokalusikallinen hunajaa. Paista niitä kevyesti 2 minuuttia. Paista sitten suolattu kala lähes kypsäksi ja lisää karviaistahna tasaiseksi matoksi kalan päällä. Jatka vielä paistamista.
Tarjoa keitettyjen perunoiden, mieluisasti uusien rymättyläläisten kanssa.
Pentti-Oskari Kangas