Paimiossa asuva biotekniikan tohtori Johanna Pyylampi avaa ensimmäisen taidenäyttelynsä Askaisiin.
Pyylampi on vuosikymmenten varrella testannut lukuisan määrän erilaisia käsityö- ja taidemuotoja mukaan lukien maalaus, piirustus, savityöt, betonityöt, lasityöt, kipsityöt, hartsityöt, neulahuovutus, korujen valmistus, neulonta, virkkaus, fantasiakakut ja korttiaskartelu.
Johanna Pyylampi (s. 1983) on Paimiossa asuva biotekniikan tohtori, jonka vapaa-aikaan ovat aina kuuluneet taide ja käsityöt eri muodoissaan. Pyylampi on vuosikymmenten varrella testannut lukuisan määrän erilaisia käsityö- ja taidemuotoja mukaan lukien maalaus, piirustus, savityöt, betonityöt, lasityöt, kipsityöt, hartsityöt, neulahuovutus, korujen valmistus, neulonta, virkkaus, fantasiakakut ja korttiaskartelu.
– Olen luonteeltani sellainen, että haluan kokeilla kaikkea uutta. Ihailen taiteilijoita, jotka hiovat tiettyä tekniikkaa koko uransa, mutta itselleni tuo iloa ja inspiraatiota kokeilla eri tekniikoita ja myös yhdistellä niitä sekatekniikalla toteutetuiksi teoksiksi, Pyylampi kertoo.
Askaisten Holvin Heijastuksia-näyttely on Pyylammen ensimmäinen taidenäyttely. Heijastuksia-näyttelyssä on esillä useampia sekakatekniikalla toteutettuja töitä, jotka yhdistelevät muun muassa akryylimaalausta, hartsia ja erilaisia kivi- tai lasimateriaaleja.
Aiheita teoksiin Pyylampi ammentaa etenkin luonnosta, vaikka luonto ei välttämättä konkreettisesti teoksissa näykään. Suuren osan eri tekniikkatestailuista Pyylampi on tehnyt Turun, Kaarinan ja Paimion kansalaisopistoissa.
– Suosittelen lämpimästi kansalaisopistojen taide- ja käsityökursseja. Kurssit ovat kohtuuhintaisia, laadukkaita ja niissä pääsee toteuttamaan itseään muiden samanhenkisten ihmisten parissa.
Uusimpana tekniikkakokeiluna Pyylampi aloitti viime syksynä kuvanveiston Kaarinan kansalaisopistossa. Sen tuotoksia ovat näyttelyn raku-tekniikalla toteutetut keramiikkatyöt.
Näyttelyssä on esillä myös Pyylammen raku-tekniikalla toteutettuja keramiikkatöitä.
Raku on 1500-luvulta peräisin oleva japanilainen keramiikkatekniikka, jossa lasitettu saviesine kuumennetaan nopeasti korkeaan lämpötilaan ja nostetaan kuumana esimerkiksi sahanpurua tai muuta palavaa materiaalia sisältävään sammioon savustumaan. Lopuksi teos vielä jäähdytetään nopeasti esimerkiksi ruiskuttamalla pintaa vedellä tai upottamalla se veteen. Raju prosessi aiheuttaa lasitteen halkeilua ja savustus tuo halkeamat selvemmin esiin. Prosessia ei pysty tarkalleen toistamaan, jolloin jokainen kappale on uniikki.
– On hienoa, että Varsinais-Suomessa on mahdollista harrastaa tällaisia perinteikkäitä ja harvinaisia taidemuotoja.
Heijastuksia-näyttelyn avajaiset ovat lauantaina 17.1. klo 16.30 Askaisten Holvin juhlatilassa (Askaistentie 751). Näyttely on esillä 28.2. asti.