Elvis -jumalalanpalvelus on täyttänyt kirkkoja niin Varsinais-Suomessa kuin Satakunnassakin. Kuva esityksestä Turun Mikaelinkirkossa.
Visa Auvinen
Naantalin kirkossa pidetään sunnuntaina 2.11. kello 18 Elvis-messu, joka on täyttänyt kirkkoja niin Varsinais-Suomessa kuin Satakunnassakin.
Musiikissa laulusolistina ja pianistina naantalilainen muusikko ja kanttori Sami Nieminen. Kuorona toimii maskulainen gospel-kuoro Riviera Gospel, jonka taiteellisena johtajana ja säestäjänä Nieminen viikoittain työskentelee.
Messun liturgina ja saarnasta vastaa Merimaskun seurakunnan kirkkoherra Markku Ahlstrand, joka myös toimii messussa kitaristina ja taustalaulajana.
Elvis-jumalanpalveluksessa kuullaan Elvis Presleyn levyttämiä sekä esittämiä gospel-sävelmiä ja rakkauslauluja 1950-luvulta 1970-luvulle.
– Monet lauluista ovat suurelle yleisölle tunnettuja, mutta mukaan mahtuu myös muutama harvinaisempi upea teos. Myös Markun saarna on hyvin samaa henkeä noudatteleva, ihmistä lähellä oleva ja helposti lähestyttävä sekä lämminhenkinen, Nieminen kertoo.
Asiat tehdään tässä jumalanpalveluksessa suurella kunnioituksella rock'n rollin kuninkaan musiikkia kohtaan: paljettihaalarit jätetään vaatekaappiin ja kirkon täyttää yhdysvaltalaisen gospel- ja rytmimusiikin melodiat sekä tekstit.
Musiikillisina kohokohtina mainittakoon gospel-sävelmät How Great Thou Art sekä Why Me Lord, joista ensimmäisellä Elvis sai aikoinaan jopa urallansa Grammy-palkinnon parhaasta hengellisestä esityksestä.
– Mainitsemisen arvoinen on myös An American Trilogy, joka ei taatusti kuorosovituksineen jätä ketään kylmäksi, Nieminen arvioi.
Jumalanpalveluksessa ei ole myöskään unohdettu messun tärkeimpiä sakramentteja.
– Niin musiikki, sana kuin rukoukset yhteistä ehtoollista unohtamatta ravitsevat kuulijan mieltä.