”Kukaan ei ikinä lyönyt minua
enkä koskaan pelännyt
fyysisesti …
Kunnes sinä löit minua.
Sinulla on tosiaan syytä pelätä…”
Märta Tikkasen sanat sopivat kenen tahansa parisuhdeväkivaltaa kokeneen suuhun. Mutta voi, miten nämä rivit istuvatkaan jokaiselle ukrainalaiselle ääneen huudettaviksi!
Ja me kaikki tiedämme, kenen on syytä pelätä. Eikö raukkamainen Putin tunne jo häpeää? Pystyykö hän ummistamaan korvansa pikkulasten kauhunhuudoilta? Tajuaako hän suurvaltaunelmissaan tuhoavansa myös oman maansa tulevaisuutta? Putin on pelaamassa itseään ulos kentältä, kourassaan punaiset kortit. Ja niistä tihkuu veri.
Herra raukkamainen murhaaja, Te tulette häviämään taistelun. Palkkasoturinne ovat leipäpappeja. Eivät he taistele perheittensä eivätkä kotimaansa puolesta. Ukraina taistelee sydämellään. Kansa siellä tietää, että häviö merkitsee kaiken loppua. Aikoinaan Suomi tiesi. Me sydänverellään taistelleitten lapset, lastenlapset ja tulevat sukupolvet, me kumarramme syvään.
Ellei puhuta oikeutetusta puolustussodasta, väitän väkivaltaa silkaksi raukkamaisuudeksi. Se on halveksittavaa käsiksi käymistä – alistamista, jossa riistetään jokaisen ihmisen oikeus koskemattomuuteen. Pitäisi päteä vaalityössäkin. Vaikka kamppailuun kuuluukin uhoaminen, kilpailijan vähättely, äänensä korottaminen, siihen ei saisi kuulua vastustajan maalittaminen – puhumattakaan fyysinen käsiksi käyminen.
Väkivalta ei kuulu demokratian vaalikampanjointiin. Ehdokkaita ei tönitä kumoon. Väkivaltahan vain ruokkii väkivaltaa. Uutiset koulupuukotuksista karmaisevat. Apua, ei meillä, ei maailman onnellisimmassa maassa! Kierre on välittömästi katkaistava.
Ylipäätään elämässä syvintä kunnioitusta ansaitsee se, joka ei pienennä toista, ei väheksy toisen haaveita. Mitä enemmän omaa valtaa, sitä suurempi on vastuu muista. Vahvuutta on jättää huonot teot tekemättä. Vahva ei lyö pienempäänsä.
Niinpä Ukrainassa on pakko iskeä vastaan. Koko läntisen maailman on estettävä uuden Pietari Suuren, Josef Stalinin tai Hitlerin valtaan pääsy. ”Te olette pimeä keskiaika, kansalainen Putin”, tiivistää Kari Väänänen. Ja Teillä on syytä pelätä.
Kun lännessä luultiin, ettei Kreml enää tutki Navalnyin myrkytystä, Putin kuulemma totesi: - Ei pidä paikkaansa, etsimme syyllistä.
Syyllistä mihin? ihmetteli länsi. – Siihen, että hän jäi henkiin, vastasi Putin.
Loppukevennykseksi yritin löytää määritelmää todellisesta rohkeudesta. Törmäsin lauseeseen: ”Meitä oli kuusi riskiä miestä, ja kun rampa tuli vastaan, me hakattiin se”.
Että tälleen. Onneksi tuo tapahtuu vain kirjassa.
Tuula Sandström
kirjailija, runoilija