Autiotiloista kertova luettelo kertoo monia vaikeita aikoja talonpojan vuosisataisessa historiassa. Ahdinkoon oli monta syytä. Vaikein aika lienee ollut 1600-luku, jonka aikana monet tilat ajautuivat autioiksi ja viljelijäperhe mieron tielle.
Vuosisadalla, jota kutsuttiin pikku jääkaudeksi, oli monta eri tekijää, jotka rasittivat talonpoikaa. Kruunun taloutta rasitti muun muassa lukemattomat katovuodet, jotka huipentuivat suuriin kuolonvuosiin 1690-luvulla sekä 30-vuotinen eurooppalainen sota. Autiotalossa saatettiin kyllä asua, mutta sitä ei viljelty, koska sillä ei ollut veronmaksukykyä.
Merimaskun kappelin alueella autiotila-luettelo osoittaa 1540-luvulla alkaneen tilanteen Kustaa Vaasan valtakaudella. Tällöin on vain Sannaisten Penttilä mainittu olleen autiona. Lukkaraisten ja Lierannan monitilaiset kylät olivat osittain autioina 1580–90-luvuilla. Osittain syynä oli tilojen pienuus ja monilukuisuus. Kruunu oli mitoittanut ahneudessaan liian pieniä, veronmaksukyvyttömiä palstoja.
Kruununmaa eli verotalonpojan hallinnassa oleva maanluonto oli arinta aluetta, jos kato, liian korkea vero tai joku muu asiaan vaikuttava seikka sai ylivallan. Autiotilat yleistyivät varsinkin 1620-luvulta alkaen. Ryhmään kuului tällöin muun muassa Taattisten tilat, jonka rälssimaa oli viljelijää vailla jonkin aikaa vuosina 1620–22.
Kaikkia, varsinkaan pieniä lohkoja ei kirjuri kuitenkaan ole kirjannut maakirjoihin. Monasti kruunu antoi verotalonpojille vapaavuosia, tasoittaen ja helpottaen näin tilannetta. Näin tapahtui muun muassa Akkolan talonpojan kohdalla vuonna 1605. Helpotus perustui Puolan sodan rasituksiin.
Vuosisadan alussa kiusana olivat hallat ja katovuodet, jotka sotarasitusten lisäksi koettelivat talonpojan kestävyyttä, jolloin muun muassa Tamsaaren tilat ajautuivat autioiksi.
Seuraava löytämäni merkintä on Hirvoisten kohdalla 1627–40, jolloin toinen kylän silloisista tiloista oli ajautunut kruunulle ja oli ilman viljelijää. Myös Köylijärvi kuului ryhmään.
Koveri ja Kaukalo palautui kruununmaaksi maksamattomien verojen takia. Samaan kurimukseen tila joutui 1670-luvun alussa muutamaksi vuodeksi. Lukkarainen ajautui vuonna 1630 täyteen autiuteen. Vähän myöhemmin jouduttiin tekemään uudelleenjärjestelyjä muun muassa Lukkaraisten, Pohjalaisten ja Pekolan kohdalla, joista muodostui rälssimaata. Muita 1630-luvun autiotilaluetteloon kuuluneita olivat Kräkilä (1634) ja Pohjalainen (1630). Myös Nissilä ilmestyy luetteloon 1650 joksikin aikaa. Uudelleen tila on autiona jo 1664.
Vuoden 1682 "suuri palautus” muutti tilanteen radikaalisti. Valtaosa kappelin läänitysmaasta palautui kruununmaaksi ja aateliston maanomistus väheni. Säterit jäivät omistajilleen ja niitä voitiin asua edelleen. Nämä olivat kuitenkin pieniä asuntotiloja ja harvinaisia Merimaskussa (vrt. Willnäs ja Rymättylä).
Iso reduktio pani alulle kokonaan uuden vaiheen maanluonnon omistuksessa antaen verotalonpojille mahdollisuuden myös omistaa viljelemäänsä maata. Tämä kehitys oli hidasta ja alkoi toteutua vasta 1720-luvulla.
Markku Lehto