Ku­nin­gas Kus­taa III oli mo­nes­sa asi­as­sa eri­koi­nen hal­lit­si­ja. Eräs hä­nen kiin­nos­tuk­sen­sa koh­teis­ta oli tie- ja sil­lan­ra­ken­nus. Hän aloit­ti Suo­mes­sa suu­ren tie­ra­ken­nu­soh­jel­man, jon­ka tar­koi­tuk­se­na oli pa­ran­taa pos­tin­kul­kua ja liik­ku­mis­ta. Myös ka­na­voin­ti­suun­ni­tel­mat oli­vat hä­nen agen­dal­laan.

Tie­ra­ken­ta­mi­nen oli tuol­loin vie­lä vä­häis­tä ja Suo­mes­ta puut­tui­vat poi­kit­tais­tiet ran­ni­kol­le. 1780-lu­vul­la hän al­kuun­pa­ni Ylä­ne-My­nä­mä­ki-Ry­mät­ty­lä-val­ta­tien, jon­ka tar­koi­tus oli vah­vis­taa val­ta­kun­nan puo­lus­tus­ta. Tie­tä alet­tiin kan­san suus­sa kut­sua so­ta­tiek­si. Sen kal­tai­seen toi­min­taan ei pai­kal­li­nen val­ta­tie kui­ten­kaan ole his­to­ri­an­sa ai­ka­na jou­tu­nut.

Me­ri­mas­kun Kir­kon­sal­mi kat­kai­si maan­tien. Ve­sis­tön yli­tys ta­pah­tui pai­kal­lis­ten los­sa­rien ve­neel­lä, jon­ka jäl­keen maan­tie kul­ki Tam­mi­saa­ren, Hor­jan, Taat­tis­ten, Jär­ven­suun ja Rih­te­län ky­lien kaut­ta Ry­mät­ty­lään.

Tien mer­ki­tys oli val­mis­tut­tu­aan par­haim­mil­laan niin Le­mun kuin Me­ri­mas­kun pi­tä­jis­sä, niis­sä ky­lis­sä, jot­ka oli­vat sen lin­jauk­sen var­res­sa. Näi­tä oli­vat Le­mun alu­eel­la Lou­hi­saa­ri, As­kai­nen, Au­tui­nen, Ah­ti­nen, Man­na, Kar­vat­ti, Han­nu­la ja Puk­ki­la.

Me­ri­mas­kun puo­lel­la Kar­va­tin saa­res­sa ole­vat Lie­ran­ta ja Luk­ka­rai­nen oli­vat tien­var­ren ky­liä ja muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­sä li­säk­si ties­tä hyö­tyi­vät Kak­sois­ten kylä, Ak­ko­lan yk­si­näi­nen, Kar­ja­lais­ten so­ti­las­vir­ka­ta­lo, sekä Rau­duis­ten kylä.

Kir­kon­maal­ta pää­si­vät kruu­nun te­ke­mäl­le tiel­le suh­teel­li­sen mat­kan pääs­sä ole­vat lä­hi­ky­lät, ku­ten Dans­ki­la, Kar­vi­nen, Fin­ni­lä, Moi­joi­nen ja Kuus­nie­mi. Myös kau­em­pa­na My­nä­mä­ki-Ry­mät­ty­lä val­ta­ties­tä ole­vat ih­mi­set hyö­tyi­vät maa­yh­teyk­sien pa­ra­ne­mi­ses­ta.

Tark­kaa val­mis­tu­sai­kaa tiel­le koko mat­kal­ta en ole on­nis­tu­nut löy­tä­mään mis­tään asi­a­kir­jas­ta. Joi­ta­kin yh­ty­mä­koh­tia pal­jas­tuu kui­ten­kin eri läh­teis­tä, jot­ka ra­jaa­vat tien val­mis­tu­mis­ta pit­käl­le 1790-lu­vul­le. Eräs hii­li­piir­ros­ku­va to­dis­taa, et­tä tie­työt ei­vät vie­lä ol­leet Wil­l­nä­sin kap­pe­li­kir­kon mai­se­mas­sa vuon­na 1793.

Tie oli mer­kit­tä­vä edel­lä mai­ni­tuil­le ky­lil­le ja pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä myös laa­jem­mal­le alu­eel­le. Mo­net aa­te­lis­kar­ta­not ja maa­ti­lat pää­si­vät tie­tä myö­den lää­nin pää­kau­pun­kiin ke­sät tal­vet il­man ke­li­ri­kon tuo­mia hait­to­ja.

Tämä oli var­si­nai­ses­ti en­sim­mäi­nen mer­kit­tä­vä tie ky­sei­sel­lä alu­eel­la. Sitä en­nen vain kar­ta­noi­den ym­pä­ris­tös­sä saat­toi ol­la jon­kin mat­kaa vau­nuil­la ajet­ta­via tei­tä. Eräs näis­tä oli aa­te­lis­kir­kol­ta Lou­hi­saa­ren kar­ta­noon joh­ta­va hiek­ka­tie. Muu ties­tö oli heik­ko­kun­toi­sia kär­ry­tei­tä, jo­ten mat­kai­lu sil­loi­sis­sa olois­sa kes­kit­tyi tal­veen ja tal­vi­teil­le.

So­ta­tiek­si ni­met­ty maan­tie ei his­to­ri­an­sa ai­ka­na ole jou­tu­nut to­dis­ta­maan ra­kuu­noi­den sen pa­rem­min kuin mui­den­kaan so­ti­lai­den lii­keh­din­tää. Vaik­ka so­ta­tie oli­kin tar­koi­tet­tu alun pe­rin no­peut­ta­maan jouk­ko­jen siir­ty­mis­tä si­sä­maan va­rus­kun­nis­ta ran­ni­kon puo­lus­ta­mi­seen, sen­kal­tai­nen toi­min­ta ei to­teu­tu­nut. Suo­men so­ta­vuo­si­na 1808–1809, vaan se rat­ke­si ai­van muu­al­la kuin Me­ri­mas­kus­sa tai Ry­mät­ty­läs­sä.

Mark­ku Leh­to