Ny­ky­a­jan yk­si vit­sauk­sis­ta on fak­to­jen pyö­ris­tä­mi­nen, ta­hal­laan vää­ri­nym­mär­tä­mi­nen tai jopa osan fak­tas­ta huo­mi­ot­ta jät­tä­mi­nen, joka muut­taa it­se asi­an mer­ki­tyk­sen to­taa­li­ses­ti. Täs­sä mo­net val­ta­kun­nan po­lii­ti­kot ovat mes­ta­rei­ta ja osa­to­tuu­det sin­koi­le­vat sin­ne tän­ne so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vis­sa. Ja en­nen kuin ku­kaan eh­tii kor­jaa­maan tie­to­ja, niin nii­tä pi­de­tään jo to­tuuk­si­na. Ai­ka hal­pa­mais­ta.

Va­li­tet­ta­vas­ti täl­lai­nen esi­merk­ki, jos­kin tai­ta­vas­ti kir­joi­tet­tu, löy­tyi myös mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­se­na, jos­sa Heik­ki Wala kir­joit­ti vuok­ra-asun­to­tuo­tan­nos­ta. Kir­joi­tuk­ses­sa mai­ni­taan mys­tee­ri­nen ”au­to­teh­taan edus­ta­ja”, joka oli ke­säl­lä 2018 erääs­sä se­mi­naa­ris­sa sa­no­nut, et­tei työ­nan­ta­jaa kiin­nos­ta, mis­sä työn­te­ki­jät asu­vat.

Nyt teen suu­ren pal­jas­tuk­sen: tuo mys­tee­ri­mies olin minä. Olin se­mi­naa­ris­sa pu­hu­mas­sa, jos­sa oma esi­tyk­se­ni kä­sit­te­li muun mu­as­sa sitä, mitä mie­les­tä­ni mei­dän pi­täi­si seu­tu­kun­ta­na teh­dä, jot­ta se hou­kut­te­li­si mah­dol­li­sim­man mo­nia muut­ta­maan elä­män­sä tän­ne. Se on eli­neh­tom­me tu­le­vai­suu­tem­me ra­ken­ta­mi­ses­sa.

Jos­tain kum­man syys­tä tuos­sa mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­ses­sa on ir­ro­tet­tu ja lai­tet­tu mi­nun suu­hu­ni osa­to­tuus: kir­joi­tuk­ses­sa väi­te­tään mi­nun sa­no­nee­ni, et­tä au­to­teh­taal­le on ihan sama, mis­sä työn­te­ki­jät asu­vat. Täs­sä tul­laan tuo­hon ai­em­min mai­nit­se­maa­ni osa­fak­tan poi­mi­mi­seen. Kir­joit­ta­ja an­taa ym­mär­tää, et­tä oli­sin ol­lut kau­pun­kim­me stra­te­gi­aa ja edus­ta­ma­ni yri­tyk­sen nä­ke­myk­siä vas­taan.

Tämä ei tie­ten­kään pidä paik­kaan­sa. On tot­ta, et­tä te­o­ri­as­sa työn­te­ki­jän asuin­pai­kal­la ei ole mer­ki­tys­tä, mut­ta vain te­o­ri­as­sa. Ei­hän nyt ku­kaan niin höl­mö ole, et­tä ku­vit­te­li­si tä­män ole­van työ­nan­ta­jal­le yh­den­te­ke­vää. Päin­vas­toin, tie­tys­ti työ­nan­ta­ja toi­voo, et­tä työn­te­ki­jät si­joit­tu­vat lä­hel­le työ­paik­kaa ja sen eteen pi­tää teh­dä töi­tä. Ja voin ker­toa, et­tä näin on teh­ty.

Elä­mä on muu­ta­kin kuin vain työ­e­lä­mää. Pi­tää ol­la muu­ta­kin kuin sei­niä. Tätä olen vii­mei­set vuo­det toi­tot­ta­nut eri me­di­ois­sa kym­me­niä ja kym­me­niä ker­to­ja.

Jos kir­joit­ta­ja oli­si ha­lun­nut, niin hän toki oli­si voi­nut tuo­da fak­tat ko­ko­nai­si­na esil­le, niin kuin ne ti­lai­suu­des­sa on esi­tet­ty, ei­kä vain poi­mia yh­tä lau­set­ta ja an­taa ih­mis­ten olet­taa sen ole­van koko to­tuus.

En ym­mär­rä kir­joi­tuk­sen tar­koi­tus­pe­riä, mut­ta toi­vot­ta­vas­ti tämä tapa puo­li­to­tuuk­sien ju­lis­ta­mi­ses­ta to­tuuk­si­na ei pe­siy­dy meil­le laa­jem­min. Yh­tä köyt­tä täs­sä pi­täi­si ve­tää, vaik­ka asi­ois­ta eri miel­tä oli­si­kin.

Tsemp­piä ja malt­tia it­se kul­le­kin vaa­le­ja koh­ti ede­tes­sä.

Tomi Salo

kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu (kok.)