”Älä riko luon­non rau­haa, älä par­jaa, älä pau­haa”.

Olin mie­he­ni kans­sa vii­me lau­an­tai­na ti­lai­suu­des­sa, jos­sa luon­non­suo­je­lun en­sim­mäis­tä käs­kyä ri­kot­tiin ran­kas­ti. Rau­hal­li­sin mie­lin läh­dim­me mat­kaan jo en­nen kym­men­tä. Ti­lai­suus sil­lei­neen ja uu­si­ne pe­ru­noi­neen kes­ti kel­lo 16:een saak­ka. Ajat­te­lim­me ta­va­ta tut­tu­ja ja os­tos­ten vä­lil­lä pu­hel­la nii­tä näi­tä. Al­ku tun­tui lu­paa­val­ta.

Kel­lo 12 rä­jäh­ti. Pää­a­si­a­na oli mah­dol­li­sim­man huu­maa­va mu­siik­ki­me­te­li. Taus­ta­na kuu­lui jo­kin tut­tu kap­pa­le nuo­ruu­den ajal­ta. Tut­ta­vien ta­paa­mi­nen jäi sik­seen, mah­dol­li­sim­man äk­kiä kau­as pois, ko­tiin. Lie­kö or­kes­te­ri aja­tel­lut, et­tä vart­tu­nut ylei­sö on vä­hin­tään um­pi­kuu­ro, jo­ten ai­noa tapa saa­da vies­ti pe­ril­le on penk­kien ja jopa maa­poh­jan vä­räh­te­ly.

Mu­ka­na oli iso­van­hem­pia las­ten­las­ten­sa kans­sa. Lap­sil­la ei ol­lut kuu­lo­suo­jai­mia, vau­rio voi ol­la eli­ni­käi­nen. Ny­ky­ään­hän pik­ku­lap­sil­la on kuu­lo­suo­jai­met ti­lai­suuk­sis­sa, jois­sa tie­de­tään ole­van ko­vaa ään­tä. Ke­nen on vas­tuu, ei va­roi­tet­tu in­fer­naa­li­ses­ta mu­sii­kis­ta?

On­nek­si rau­han ai­ka­na ta­pa­sim­me tu­tun pa­ris­kun­nan, jon­ka kans­sa sit­ten kah­vit­te­lim­me pit­kän to­vin meil­lä ko­to­na.

En­nen mö­li­nää näim­me pääs­kys­ten len­te­le­vän vas­ten si­ni­tai­vas­ta. Het­ken ku­lut­tua ei nä­ky­nyt lin­tu­ja ei­kä mui­ta elol­li­sia kuin kor­vi­aan pi­te­le­viä ih­mi­so­li­oi­ta. Tun­nel­ma oli pi­lal­la ja mie­leen tu­li­vat en­nen kaik­kea lin­tu­pa­ris­kun­nat, joi­den pi­täi­si huo­leh­tia jäl­ki­pol­ves­taan.

Vesi kan­toi ää­nen var­mas­ti ki­lo­met­rien pää­hän. On­ko­han bän­dil­lä tie­dos­sa muu­ta il­man­suun­taa kuin kaak­ko eli kaik­ki ämy­rit täy­sil­lä?

It­se en enää us­kal­la osal­lis­tua ke­sä­ta­pah­tu­miin, el­len tie­dä koko oh­jel­mis­toa etu­kä­teen.

Kii­tok­set kui­ten­kin ta­pah­tu­man jär­jes­tä­jäl­le. Mu­ka­vam­paa oli­si ol­lut ol­la mu­ka­na vaik­ka­pa tru­ba­duu­ria tai ha­nu­ri­mu­siik­kia kuun­nel­len ja luon­non rau­has­ta naut­tien.

Ee­va Au­vi­nen

vart­tu­nut naa­pu­ri