Nuo­re­na pel­kää, et­tä joku nau­raa hä­nen aja­tuk­sil­le. Se on hy­vin ar­ka asia. Se vai­he kes­tää ai­kuis­tu­mi­seen as­ti ja joil­la­kin lo­pun elä­mää. Jos­sa­kin vai­hees­sa nuo­ri roh­kai­see it­se­ään ja to­te­aa, et­tä vaik­ka sa­noi­si mitä, ei pu­heis­ta ran­gais­ta. Kun­ni­an­louk­kaus ja va­leh­te­lu on eri asia. Jos on luon­tai­set lah­jat, niin sit­ten tu­lee sana sa­nas­ta ja par­hais­ta kak­si. Jos saa jon­kun nau­rah­ta­maan pu­heis­taan, se on­kin huu­mo­ria. Hu­vit­ta­vien jut­tu­jen esiin­tuo­mi­nen on suo­ras­taan ta­voi­tel­ta­va asia. Pa­ras­ta huu­mo­ria on kui­ten­kin se, jos saa jon­kin to­si­a­si­an tai -ta­pah­tu­man kyl­jes­tä kai­vet­tua esiin jo­ta­kin hu­vit­ta­vaa.

R.L.