Kunnallisen kehittämissäätiön tutkimuksessa kävi ilmi, että äänestät pitävät vaalien tärkeimpinä teemoina terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa. Vanhustenhuolto on 1990-luvulta lähtien ollut yhteiskunnallisen keskustelun kärkiaihe. Nämä kaksi aihetta liittyvät luonnollisella tavalla ikääntymiseen, koska hoivan ja huolenpidon tarve kasvaa vuosien myötä.
Meitä parhaillaan koetteleva koronaepidemia on koskettanut voimakkaimmin ikääntyviä. Tämän seurauksen palvelutarpeen ja niiden saatavuuden välinen ristiriita on tullut entistä selkeämmin näkyviin. Vanhustyöntutkijat ovat todenneet, että hoivatyön puuttuvista resursseista lähes puolet puuttuu juuri kotihoidosta. Kyse on sadoista miljoonista euroista valtakunnan tasolla.
Vanhustenhuollossa painopistettä ollaan yleisesti suuntaamassa kotihoitoon Tästä huolimatta ”ikäystävällinen Naantali” kiristää palvelujen saannin kriteereitä jokaisella sektorilla. Tavoitteena on pienentää palvelujen peittävyyttä säästösyistä. Perusteluna tälle on se, että muualla on panostettu rahaa vähemmän kuin täällä.
Tämä antaa oikeutuksen tälle toiminnalle, jota kutsutaan kehittämiseksi tai uudistamiseksi. Muutoksen kielteiset vaikutukset kätketään suunnitelmissa kauniiden sanojen ja tavoitteiden taakse. Mitä hyvää vanhushuoltoon tuovat palvelun saannin kriteerien kiristäminen ja palvelujen peiton pienentäminen? Professori Marja Jylhä on todennut, että vanhustenhuollossa retoriikka kehittyy, palvelut eivät.
Kotihoidon vaatimukset kasvavat, sillä asiakas määrä lisääntyy. Ikääntymisen seurauksena kotihoito vaatii useampia käyntejä vuorokaudessa. Siitä on tulossa ympärivuorokautisen hoidon korvike. Tutkijat näkevät kotihoidossa muhivan seuraavan hoivapommin.
Vanhustenhuollon laitoshoidossa ja kotihoidossa on korostettu joustavuutta ja tehokkuutta. Vaikka kyse on hoivasta, lähestytään kysymystä talouden näkökulmasta asiakasnäkökulman jäädessä toissijaiseksi. Laatumittareiksi ovat valikoituneet taloudellisesti ja lääketieteellisesti määrätyt tarpeet. Sosiaalisista ulottuvuuksista köyhdytetty hoitotyö keskittyy huolehtimaan ”perustarpeista”, joihin vanhan ihmisen sosiaaliset tarpeet eivät enää selkeästi kuulu.
Korona-aika on tuonut kärjistetysti esiin sen, että joustavuutta ja tehokkuutta korostava politiikka on köyhdyttänyt hoivaa ja on tehnyt siitä entistä kuormittavampaa työntekijöille. Työntekijöiden eettinen rasitus kasvaa. Heillä ei ole mahdollisuutta lieventää näkemäänsä kärsimystä.
Hoiva-alan palvelujen tarve perustuu siihen, että ihminen ei selviydy omin voimin ilman apua arjestaan. Ihmisyyden kannalta on tärkeää, millä resursseilla vanhuspalveluja tuotetaan. Hoivapalveluissa tehtävän työn tärkein resurssi on ihminen. Alimiehitys iskee palvelun ytimeen ja sitä kautta heikoimpien perusoikeuksiin.
Kalervo Sarha
SDP
Naantali