Jylhät kalliot ja meri hurmasivat Kustavissa

Kus­ta­vi­lai­nen Lii­sa Mar­jo­mä­ki ot­taa sel­vää ai­na en­nen uu­teen paik­kaan mat­kus­ta­mis­ta, mitä näh­tä­vää lä­his­töl­lä on. Muu­ten voi­si käy­dä niin, et­tä ko­tiin pa­lat­tua huo­maa jon­kin kiin­nos­ta­van koh­teen jää­neen täy­sin huo­mi­ot­ta.

Kus­ta­vis­sa voi­si har­mit­taa, jos ei löy­dä tie­tään vaik­ka­pa Spau­nan ran­ta­kal­li­oil­le, Vart­sa­lan van­hal­le kou­lul­le, Je­re­mi­aan luo­lil­le, Kat­rii­na Ka­ri­kos­ken ke­sä­gal­le­ri­aan tai Ka­tan­pääs­sä saa­ren ta­ka­o­san kal­li­oil­le, joil­le on iha­na ot­taa ter­mos­pul­los­sa kah­via mu­kaan eväs­het­keä var­ten.

Mar­jo­mä­ki on kir­joit­ta­nut muu­ta­man vuo­den Kus­ta­vi-ai­heis­ta blo­gia, jon­ka nimi on Me­ri­kais­la tuu­les­sa. Sen on tar­koi­tus tuo­da apua ja iloa mat­kai­li­joil­le, jot­ta he sai­si­vat paik­ka­kun­nas­ta enem­män ir­ti.

Luon­to­pai­not­teis­ten Kus­ta­vi-ai­hei­den li­säk­si Mar­jo­mä­ki kir­joit­taa blo­gis­sa kä­den­töis­tään.

– Olen yh­dis­tä­nyt sii­hen kak­si rak­kaut­ta, saa­ris­to­luon­non ja tuu­nauk­set. Tuu­nauk­sia ajat­te­len vih­rei­den ar­vo­jen kaut­ta. Haus­kin­ta on miet­tiä ta­va­roil­le uu­sia tar­koi­tuk­sia sen si­jaan, et­tä heit­täi­si ne ros­kiin. Van­ha esi­ne saa vie­lä het­ken li­sä­ai­kaa tääl­lä mei­dän kes­kuu­des­sa, kun sen lait­taa­kin puu­hun roik­ku­maan tai muok­kaa sii­tä jo­ta­kin haus­kaa.

Rau­ma­lais­läh­töi­sel­lä Mar­jo­mä­el­lä on yhä suh­teel­li­sen tuo­reet sil­mät Kus­ta­vin kat­se­le­mi­seen, sil­lä hän on aloit­ta­nut mök­kei­lyn paik­ka­kun­nal­la rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

Kus­ta­vi­lai­nen hä­nes­tä tuli kak­si vuot­ta sit­ten.

– Kat­soim­me mök­kiä joka puo­lel­ta, mut­ta tääl­tä löy­tyi mie­li­mai­se­ma­ni. Vaik­ka Rau­mal­la­kin on kal­li­oi­ta, tääl­lä ne ovat vie­lä jyl­hem­piä ja kor­ke­am­pia. Kus­ta­vi vai­kut­ti sym­paat­ti­sel­ta pie­nel­tä ky­läl­tä, jos­sa on kui­ten­kin jon­kun ver­ran pal­ve­lui­ta.

Me­ren lä­hel­lä koko elä­män­sä asu­nut Mar­jo­mä­ki naut­tii ran­ta­kal­li­oil­la loik­ki­mi­ses­ta ja aal­to­jen kuun­te­le­mi­ses­ta. Jo tei­ni-iäs­sä hän läh­ti sis­kon­sa tai ka­ve­rei­den kans­sa pik­ku­paa­til­la me­rel­le, ja saat­toi yö­pyä tel­tas­sa saa­res­sa.

Mi­kään ei ole hä­nes­tä pa­rem­paa kuin aa­va meri ym­pä­ril­lä ja al­la läm­min kal­lio.

– Olen var­maan ol­lut edel­li­ses­sä elä­mäs­sä­ni le­gu­aa­ni aa­vi­kol­la, kun ra­kas­tan läm­pöä yli kai­ken. Mut­ta Kus­ta­vin hil­jai­suus ja täh­ti­tai­vas ovat jä­ri­syt­tä­vän iha­nia myös tal­vel­la. Mo­nel­le, jot­ka ovat elä­neet elä­män­sä kau­pun­gis­sa, tah­ti­tai­vas on hä­kel­lyt­tä­vä. Tääl­lä nä­kee yh­täk­kiä sen koko kirk­kau­den.

– Meri taas an­taa tien jon­ne­kin. Vaik­ka si­nul­la ei oli­si kuin pik­kui­nen sou­tu­paat­ti, me­ren ää­ret­tö­myys ja tie­toi­suus sen ava­ruu­des­ta an­taa va­pau­den hen­git­tää.

Blog­gaa­ja muis­tut­taa, et­tä Kus­ta­vis­sa pää­see saa­riin myös il­man ve­net­tä. Laut­ta vie vaik­ka Brän­dön Jur­moon ham­pu­ri­lai­sel­le.

Mo­neen Kus­ta­vin koh­tee­seen voi kul­kea au­tol­la, mut­ta ve­nees­sä saat­taa kau­pun­ki­lais­vie­rail­le ol­la enem­män hoh­toa.

– Jos vie­raam­me tu­le­vat si­sä­maas­ta, he usein ha­lu­a­vat ve­ne­kyy­din. Se on ek­soot­ti­sem­pi tapa lä­hes­tyä esi­mer­kik­si Vart­sa­lan van­haa kou­lua. Yh­täk­kiä me­res­tä pil­kis­tää kylt­ti, joka oh­jaa oi­ke­aan suun­taan. Vie­ras­ve­ne­sa­ta­mis­sa voi käy­dä muu­ten­kin vain kah­vil­la tai vii­ni­la­sil­li­sel­la ais­ti­mas­sa ki­vaa ku­hi­naa.

Vaik­ka Mar­jo­mä­ki on mark­ki­noin­nin ja vies­tin­nän am­mat­ti­lai­nen, blogi on hä­nel­le har­ras­tus, jon­ka ak­tii­vi­ses­ta päi­vit­tä­mi­ses­tä hän ei ota pai­nei­ta.

Työ­tä hän te­kee ta­pah­tu­ma- ja oh­jel­ma­toi­mis­tos­sa, jos­sa on hoi­ta­nut mo­nien ar­tis­tien ku­ten Jari Sil­lan­pään, Saa­ra Aal­lon ja Tomi Met­sä­ke­don pro­moo­ti­o­ta. Graa­fik­ko­na hän suun­nit­te­lee muun mu­as­sa le­vyn­kan­sia.

– Ta­pah­tu­ma-alal­la on ol­lut nyt hil­jais­ta, jo­ten täs­tä on tul­lut mi­nul­le ir­ti­ot­to­vuo­si. Se on pan­nut mi­nut miet­ti­mään enem­män ar­vo­ja, jois­ta luon­to on muo­dos­tu­nut hy­vin tär­ke­äk­si. Blo­gin jut­tu­ja kir­joi­tan ai­na sil­loin, kun se tu­lee sy­dä­mes­tä.

Saa­ra Huo­vi­nen