Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ruokaresepti: Suutarinlohi

Ruotsiksi Skomakarlax, Suutarinlohi on nimestään huolimatta silakkaruoka. Se on muun muassa Naantalin pitäjäkalaruoka. Toki materiaalina voi käyttää muitakin pikkukaloja. Muikkuja. pikkuahvenia, kiiskiä jne. Me Herrankukkarossa paloittelemme samana päivänä savustetut, saaristolaispöydästä jäljelle jääneet kalat, siiat, kampelat, suutarit, ahvenet pienehköiksi paloiksi, ja sitten suutarinlohiliemeen. Pari vuorokautta ja siten nauttimaan ruisleivän ja/tai keitettyjen perunoiden kanssa. Elinaikaa herkulle kummasti viikko lisää. Näin se käy. 1/2 kg silakkafileitä 1/2 kg karkeaa merisuolaa Lado laakeaan astiaan ja ripottele suola pohjalle, väliin ja päälle. Anna maustua yön yli. Keitä esiliemi: 1/4 osa etikkaa (10%) 1/4 osa sokeria tai hunaja 1/2 osa raikasta vettä Anna jäähtyä. Huuhdo suolatut silakat ja valuta ne. Kääri rullalle. Lado säilytysastiaan ja laita joukkoon pilkottuna iso sipuli, siivutettuna 2 porkkana, 2 laakerinlehteä ja muutama musta- tai maustepippuri. Kaada marinointiliemi päälle että peittyvät. Muutaman kerran voit varovasti hämmentää, että maustuu tasaisesti. Säilytä jääkaapissa vetäytymässä 2–3 vuorikautta. Säilyvät siellä 2–3 viikkoa, ellet sormin niitä sieltä napsi. Keitettyjen perunoiden ja/tai ruisleivän kanssa hymykuopat avautuu hetkeksi. Niitä ei kaikilla ehkä huomaa, kun joillakin ne kääntyy posken sisäpuolelle. Se on sellaista ”sisäistä hymyä”. Pentti-Oskari Kangas